Käytän siis tehokkaasti ainaa töissä.. Noh, Olimme noin viikko sitten taas barnmorskalla (neuvolassa siis) ja on kyllä mukava nainen. Tosi helppo jutella, nauraa ja vitsailla, tunnelma on rento ja avoin.
Äidillä ja lapsella oli taas kaikki hyvin, masuasukki kasvaa tasaisesti ja ihan hitusen keskikäyrän alapuolella.
No se siitä, yritetään siirtyä nyt näihin isällisiin puoliin asioista.
Kotona on asiat todella hyvin, siis todella hyvin. Joskus pelottaa, että onkohan tämä vaan tyyntä myrskyn edellä vai ei, mutta toisaalta laskettuaika lähenee joten eiköhän sitä edes pieni myrskynpuuska saada sitten aikaseksi, mahdollisesti.
Joka tapauksessa raskastun aina vain enemmän ja enemmän tähän ihanaan naiseeni ja jokin raskaudessa tekee hänestä entistäkin kauniimman. Välillä tuntuu omituiselta, että kuinka näiden vuosien jälkeen edelleen voi huomata rakastuvansa aina vain enemmän ja enemmän.
Toistaiseksi suurin muutos meidän elämässä on, yllättävää kyllä, mahan kasvu! Jopa pelotellut mielialanvaihtelut on ollut suurimmalta osin hyvin hallinnassa tai poissa kuvioista ihan kokonaan. Suurimmat valittelun aiheet onkin välillä kävellessä väsyvät lonkat ja supistelut (tai liian villi vauva, joka poukkoilee ympäri mahaa), muuten asiat onkin tosi hyvin. Yritetään aina välillä käydä pienillä kävelyillä ja muutenkin jatkaa elämää entiseen malliin ja täytyy myöntää, että kyllä maistuu välillä entistä enemmän tuo ulkoilmakin.
Hmm.. hetkinen.. ei tuo nyt tainnut kovin isällistä tekstiä olla?
Uusi yritys, eli tällä hetkellä olo tuntuu hyvinkin valmiilta ja tyyneltä raskauteen ja uuden vauvan saapumiseen, tietysti tämäkin saattaa vielä muuttua etenkin kun H-hetki lähenee. Vaikea kuvitella, että muutaman viikon päästä istun täällä töissä ja vaan odotan, koska puhelin soi jos pitääkin lähteä sairaalalle... jotenkin se seesteisyys ja tyyneys nyt tuntui häviävän..
Toivottavasti kaikki menee kuitenkin hyvin ja yritän henkisesti valmentaa itseäni koitokseen ja olla tukena ja turvana, kun sen hetki koittaa. Suurin roolinihan synnytyksessä on olla naiseni tukipilarina vaikka tuleehan se olemaan kokemus itsellekin.
Loppuun lisäilen vielä parit kuvat!
Tässä ensimäinen kuva kävelyretkeltä, joka tehtiin kesällä. Saatiinkin aikaseksi yllättävän pitkä lenkki ja ainoastaan ihan loppumetreillä alkoi kuulemma tehdä vähän tiukkaa. Tässä siis viikoilla 29+5
Ollaan käyty myös uusikkolapsen kanssa paljon pyöräilemässä viimeaikoina, tai siis lapsi pyöräilee minä juoksen perässä :) Ollaan tässä meidän talon ulkopuolella verestämässä taitoja ja äitikin on päässyt kuvaan mahansa kanssa, rakastan kyllä tota mahaa ja naista niin paljon!30+6 taisi olla tässä lukemissa (eiköhän tuo korjaa jos merkkasin väärin).
No comments:
Post a Comment