Monday, December 20, 2010
Siiri Sofia 2kk
Thursday, December 16, 2010
Neuvolan kuulumiset
Tosiaan eilen käytiin neuvolassa. Tiukille meni taas ehtimisen kanssa mutta onneksi edelliset asiakkaan tuli just ulos, kun me päästiin ovesta sisään. Hah!
Pituutta pikku-Siirillä on jo 56cm.
Painoa on kertynyt 5,4kg, eli neitokainen pomppasi keskikäyrältä yhden ylemmäs.
Oiskohan päänympärys ollu 39cm. Mulla on tällainen muistikuva, mutta en nyt oo ihan satavarma tästä tiedosta.
Paikalla oli myös lääkäri, sellanan vanhempi intialaismies. Tarkisti tytön lonkat ja refleksejä, kurkki korviin ja tuijotteli sinisilmiin. Kaikki normaalia. Alku parkumisen jälkeen tytsy näyttikin oikeen hurmaavasti hurmaavan itsensä ja hymyili, naureskeli ja tuijotteli ympärilleen.
Huomenna päästäänkin sitten edustamaan Siirin kanssa isoveljen joulujuhlaan! Velille on tonttupuku valmiina ja pikkusiskollekin jouluasu pestynä.
Pituutta pikku-Siirillä on jo 56cm.
Painoa on kertynyt 5,4kg, eli neitokainen pomppasi keskikäyrältä yhden ylemmäs.
Oiskohan päänympärys ollu 39cm. Mulla on tällainen muistikuva, mutta en nyt oo ihan satavarma tästä tiedosta.
Paikalla oli myös lääkäri, sellanan vanhempi intialaismies. Tarkisti tytön lonkat ja refleksejä, kurkki korviin ja tuijotteli sinisilmiin. Kaikki normaalia. Alku parkumisen jälkeen tytsy näyttikin oikeen hurmaavasti hurmaavan itsensä ja hymyili, naureskeli ja tuijotteli ympärilleen.
Huomenna päästäänkin sitten edustamaan Siirin kanssa isoveljen joulujuhlaan! Velille on tonttupuku valmiina ja pikkusiskollekin jouluasu pestynä.
Wednesday, December 15, 2010
Neuvola
Tänään on neuvolassa tarkastus hoitsun ja lääkärin kanssa. :) Siis vauvalle, ei mulle! Päästään kattomaan, että kuinka paljon se pikkuneiti on kasvanut pituutta ja kerännyt painoa.
Pakkasin eilen ensimäiset ehdottomasti jo liian pienet vauvan vaatteet laatikkoon. Voi haikeutta, meidän pikku tyttö ei olekaan yhtäkkiä enää niin pieni.
Pakkasin eilen ensimäiset ehdottomasti jo liian pienet vauvan vaatteet laatikkoon. Voi haikeutta, meidän pikku tyttö ei olekaan yhtäkkiä enää niin pieni.
Sunday, December 5, 2010
Tyttöjen ilta
Ollaan Siirin kanssa kahdestaan kotona. Marius on Norjassa työmatkalla ja Viljami on kaverilla yökylässä. Toistaseksi on mennyt varsin hyvin, mutta vähän jännittää miten yö sujuu. Toivottavasti yhtä hyvin kun edellinenkin.
Arki on ollu vähän rankempaa nyt, kun Marius on ollu niin kipeenä. Urheesti on kyllä käyny töissä ja kuskannu esikoista kouluun ja kotio, kiitokset siitä. Onhan tuo vielä jaksanut auttaa vauvan hoidossa tosi vaikeina öinäkin. On se kumma miten paljon kivempi se on nukahtaa isin syliin :)
Pikkusisko kasvaa hurjaa vauhtia. Tutkii ja tuijottelee ympäristöään aina vaan enemmän ja enemmän. Kasvot kiinnostaa tosi paljon ja isoveljen tekemiset. Isovelikin on nyt alkanut kiinnostua paljon enemmän vauvasta, kun se alkaa reagoimaankin johonkin. Hymyjä ja ääntelyitä tulee aina vaan enemmän ja enemmän.
Hymystä puheen ollen, tässä huima 10 sekunnin mittainen videopläjäys neidin naaman vääntelyistä. Sellasta jumppaa, että oksat pois! On se sitten sulonen sillon ku on hyvällä tuulella :)
Arki on ollu vähän rankempaa nyt, kun Marius on ollu niin kipeenä. Urheesti on kyllä käyny töissä ja kuskannu esikoista kouluun ja kotio, kiitokset siitä. Onhan tuo vielä jaksanut auttaa vauvan hoidossa tosi vaikeina öinäkin. On se kumma miten paljon kivempi se on nukahtaa isin syliin :)
Pikkusisko kasvaa hurjaa vauhtia. Tutkii ja tuijottelee ympäristöään aina vaan enemmän ja enemmän. Kasvot kiinnostaa tosi paljon ja isoveljen tekemiset. Isovelikin on nyt alkanut kiinnostua paljon enemmän vauvasta, kun se alkaa reagoimaankin johonkin. Hymyjä ja ääntelyitä tulee aina vaan enemmän ja enemmän.
Hymystä puheen ollen, tässä huima 10 sekunnin mittainen videopläjäys neidin naaman vääntelyistä. Sellasta jumppaa, että oksat pois! On se sitten sulonen sillon ku on hyvällä tuulella :)
Wednesday, November 24, 2010
Kuva 4-viikkoisesta
Hieman myöhässä tulee tämä, neitokainen kun on jo yli viisi viikkoa pyörinyt masun tällä puolen, mutta laitetaanpa joka tapauksessa.
Siiri edustaa.
Viime viikon aikana on ruvettu entistä enemmän ottamaan kontaktia muuhun maailmaan taas. On ruvettu harjottelemaan hymyilemistä ja päästelemään äännähdyksiä vieläkin enemmän. Aika kuluu lepposasti tuijotelessa kattolamppua tai olkkarin valkosia seiniä! Viihdyttävää. No ei aina kyllä, mutta sitten lähdetäänkin tekemään sightseeingiä keittiön kautta takaisin olkkariin.
Viime viikon aikana on ruvettu entistä enemmän ottamaan kontaktia muuhun maailmaan taas. On ruvettu harjottelemaan hymyilemistä ja päästelemään äännähdyksiä vieläkin enemmän. Aika kuluu lepposasti tuijotelessa kattolamppua tai olkkarin valkosia seiniä! Viihdyttävää. No ei aina kyllä, mutta sitten lähdetäänkin tekemään sightseeingiä keittiön kautta takaisin olkkariin.
Tuesday, November 9, 2010
Huomioita
Nyt kun tuo tyllerö ottaa vähän elbaa (eli siis nukkua tuhisee) tuossa iänikuisen vanhassa turvakaukalossa niin kirjottelenpa hieman tännekin.
On ollu meinaan tosi hauska huomata kehitystä tuossa neidissä jo nyt! En jotenkin muista edellisestä vauva-ajasta tällasia. (No nyt tuo heräsi. Tuijottaa tuolta lattian rajasta ja pusertaa naama punasena, jippii!) Alkuun, kun tultiin kotiin niin piti saada olla kokoajan sylissä. Heti jos laski pois niin alkoi parku, hätä ja paniikki. Sittemmin on opittu nukkumaan jo pikkasen aikaa ihan itekseen ja mikä tärkeintä, ei heti herätä, kun kädestä laskee sängylle pötköttämään. Samoin nykysin joskus rauhotutaan ja parku loppuu, kun näkee nännin, aikasemmin huudettiin vielä tissi suussakin. Kovasti myös harjotellaan pään ylhäällä pitämistä ja toisinaan se onnistuu jo useamman kymmentä sekunttia! Rankkaa menoa siis. Nykysin ollaan jo enempi hereilläkin eikä pelkästään herätä syömään. Niin ja tosiaan, myös hymyilyä harjotellaan ahkerasti.
No juu, nyt rupee kitinä yltymää ja naama muistuttaa enemmänkin punaista kiukkusta rusinaa, joten lyhyeksi jäänee tämäkin tekstinpätkä :)
On ollu meinaan tosi hauska huomata kehitystä tuossa neidissä jo nyt! En jotenkin muista edellisestä vauva-ajasta tällasia. (No nyt tuo heräsi. Tuijottaa tuolta lattian rajasta ja pusertaa naama punasena, jippii!) Alkuun, kun tultiin kotiin niin piti saada olla kokoajan sylissä. Heti jos laski pois niin alkoi parku, hätä ja paniikki. Sittemmin on opittu nukkumaan jo pikkasen aikaa ihan itekseen ja mikä tärkeintä, ei heti herätä, kun kädestä laskee sängylle pötköttämään. Samoin nykysin joskus rauhotutaan ja parku loppuu, kun näkee nännin, aikasemmin huudettiin vielä tissi suussakin. Kovasti myös harjotellaan pään ylhäällä pitämistä ja toisinaan se onnistuu jo useamman kymmentä sekunttia! Rankkaa menoa siis. Nykysin ollaan jo enempi hereilläkin eikä pelkästään herätä syömään. Niin ja tosiaan, myös hymyilyä harjotellaan ahkerasti.
No juu, nyt rupee kitinä yltymää ja naama muistuttaa enemmänkin punaista kiukkusta rusinaa, joten lyhyeksi jäänee tämäkin tekstinpätkä :)
Saturday, November 6, 2010
Oon kolmeviikkonen, oon kolmeviikkonen...
Sit en muistakaan, kuinka sen biisin sanat meni, mutta tässä kuvapläjäystä joka tapauksessa!
Tässä kuva tältä päivältä, kolme viikkoa täynnä! Ding, ding ding!
Sitten on muutama kuva aikasemmin samalta viikolta ja molemmissa ollaan jopa hereillä! Ohhoh!
Kyl maar meillä on sitten kaunis tytön tyllerö! :-D Tässä on siis Siirin yksi perus hereilläolo ilmeistä. Toinen on sellanen töröhuuli ilme, mutta siitä ei vielä oo kuvaa.
Viime yö oli taas niin rikkonainen, että oksat pois. Typy nukkui varmaan vaan tunnin pätkissä ja sillonkin ainoastaan jos oli sylissä tai tissiä huulessa. Hiukka rakasta ainakin mun unen tarpeelle. Onneksi sitten saatiin aamusta nukkua vähän pidempi pätkä. Näin sillon unta, että yht'äkkiä Siiri nousi ylös ja rupesi kävelemään! Ihmelapsi! Onhan tuolla kyllä vahvasti potkivat jalat, mutta ei se nyt ihan noin superi ole vielä :)
Sitten on muutama kuva aikasemmin samalta viikolta ja molemmissa ollaan jopa hereillä! Ohhoh!
Viime yö oli taas niin rikkonainen, että oksat pois. Typy nukkui varmaan vaan tunnin pätkissä ja sillonkin ainoastaan jos oli sylissä tai tissiä huulessa. Hiukka rakasta ainakin mun unen tarpeelle. Onneksi sitten saatiin aamusta nukkua vähän pidempi pätkä. Näin sillon unta, että yht'äkkiä Siiri nousi ylös ja rupesi kävelemään! Ihmelapsi! Onhan tuolla kyllä vahvasti potkivat jalat, mutta ei se nyt ihan noin superi ole vielä :)
Monday, November 1, 2010
Kaksi viikkonen
Viime lauantaina meillä vietettiin Halloweenin lisäksi 2-viikkosia :) Pojat kaiversi kurpistaa ja me tytöt oltiin tukihenkilöinä!
Meno oli rennon letkeä, niinkuin kuvasta voi päätellä. Kurpitsastakin tuli hieno ja koristaa nyt meidän olkkaria.
Saturday, October 30, 2010
Synnytyskertomus
Ajattelin rustailla tänne synnytyskertomuksen ylös. Lisäilen myös muutaman kuvan tänne sekaan, vaikka jostain kumman syystä ne ei kaikki kauhean edustavia olekaan :D
Torstai 14.10.2010
Aamu ysin aikaan, kun nousin sängystä lorahti jotain pöksyyn. Soitin heti äkkiä miehelle, että nyt kannattaa tulla kotiin! No könkkäsin itteni vessaan ja rupesin samantien katumaan pikaista paniikkisoittoa miehelle, koska mitään ei tapahtunut. Ei supistuksen supistusta eikä enää enempää nesteitä. Ajattelin siis, että pisi tuli housuun, onpa ehkä hiukkasen noloa selitellä tätä miehelle sitten kun se pääsee kotiin. Onneksi mies ei ollu asiasta moksiskaan vaan vietti sitten loppupäivän tehden töitä kotoa.
Perjantai 15:10.2010
Ja taas lorahti. Nyt rupesi jo enemmänkin epäilyttämään, koska ei mun rakon kurin ihan näin holtiton pitäis olla. No tälle päivälle olikin jo ohjelmaa, koska esikoinen oli lentämässä suomeen klo 14 aikaan. Oltiin kyllä sovittu jo etukäteen miehen kanssa, että mennään kentälle yhdessä, ihan vaan varmuuden vuoksi.
Pakkailin muksun kanssin ja soitin miehelle, että on muuten tylsä ilta tiedossa, sillä haluan käydä sairaalalla tarkistuttamassa itteni. Pakkasin sitten vielä meidän sairaalakassin mukaan matkaan (kännyköiden laturit unohtui kyydistä).
Tässä välissä mies soitteli, että mitä jos hänen kaverinsa veisi Viljamin kentälle ja me mentäis suoraan sairaalalle. Kohteliaan itsepäisesti kieltäydyin, koska vointi oli kuitenkin ihan hyvä, liitoskipuja lukuun ottamatta (jälkikäteen ajateltuna, olis vaan pitänyt suostua ja olla vähän vähemmän itsepäinen).
Soiteltiin sairaalalle ja ne oli siellä sitä mieltä, että kotiin vaan! Ei tartte tulla. Minä sanoin, että kylläpä pitää, en todella riskeeraa mitään bakteeripesäkkeen syntymistä sisälle sen takia, että sairaalaa laiskottaa. Puhelun jälkeen lähdettiin lentokentälle päin ja oltiinkin siellä hyvään aikaan, vaan 15min odottelua, ennen kuin tätyli tuli hakemaan pojat matkaan. Päätettiin sitten käydä vielä syömässä lentokentällä naureskellen, että ties vaikka olis niinku viimeinen ateria. Bussimatkalla takasin keskustaan tunsin, että kivuttomia supistuksia tulee välillä ja mieskin tunsi ne mahan päältä.
Kello 17 aikaan oltiin sairaalalla ja päästiinkin heti käyrille. Oltiin siinä klo 18 asti ja huomattiin, että kappas! mähän supistelen alle 5min välein ja supistuksen on yhtä kovia, kuin synnytyssupistukset, tosin vaan aivan täysin kivuttomia. Hihiteltiin käyrille aina kun supistus tuli ja tsempattiin, että meneekö yli satasen vai jääkö ihan vässykäksi!
Tän jälkeen meille sanottiin, että ollaan seuraava vuorossa gynikselle, joka sitten tarkistaa oliko se vuoto vettä vai ei. Noh, 4,5h myöhemmin sanoin Mariukselle, että nyt riitti, joko pääsen gynelle tai lähden kotiin. Ei oltu syöty mitään koko aikana ja kaikki kahvilat jne. oli jo kiinni, eikä ne kovat odotustilan penkit enää houkuttaneet. Kello oli tässä välissä jotain yli 22:00. Marius kävi sanomassa tiskille, että täällä on nyt todella kiukkunen odottaja ja melkeen 5h odotusta on ihan liikaa. Paikalla sattui onneksi olemaan juuri yksi gyne, joka olikin sitten ihan kauhuissaan, että miten hitsin kauan me ollaankin jo odotettu! Hän ottaakin meidät heti sisään! (ja tässä välissä kerrottakoon, että itse tutkimus kesti ehkä sen minuutin tai kaksi.. Ois luullu, että ne olis sen kerinny johonkin väliin tuikkaamaan..)
Gynis pyysi sitten, että yskisin pari kertaa ja koittasin vähän tikistää. Otti instrumentit sisältä ja totesi, että kyllä tää vettä on! Pakkasi sitten meille mukaan sellasen sängyn muovisuojan, ne ihanat verkkoalkkarit ja pari jättisidettä, että sitten kun loput vedet menee voidaan käyttää näitä! Oltiin hieman hämmentyneitä asiasta. Vaikka kyllä oletin sen olevan lapsivettä, niin siltikin tiedon varmistuminen pääsi yllättämään ihan täysin. Gyne kysäsi sitten siinä ovella vielä ohi mennen, että tänä aamunako lorahti ekan kerran. Vastattiin, että ei kun eilen. Siinä vaiheessa väänty sen naisen suu ja totesi, että stop tykkänään, mennääs toiseen huoneeseen tarkastamaan mikä on tilanne sisällä, että oonko mahdollisesti jo vähän auki. (Mä en kyllä tajua, miten sitä ei voinu siinä samassa huoneessa tehdä, mutta ei se ketään, sentään jotain viimeinki tapahtui.)
Gyne kopeloi sisältä ja pahoitteli, jos tuntuu pahalta ja totesi sitten, että arvon neiti on 4cm auki, tänä yönä synnytetään! Olo oli jokseenkin puuhun päällä lyöty, vaikka olinkin olevinaan jo asiaan vähän valmistautunut. Tuijoteltiin vaan miehen kanssa toisiamme eikä oikein osattu sanoa mitään.
Tässä vaiheessa kello oli kutakuin 22:35 ja laitettiin tekstiviestit jakoon ihmisille, että kohta mennään eikä meinata. Tais vähän hymy hyytyä kummaltakin meistä.
Hoitsut toi leipää ja mehua, mutta en mä saanu kun puolikkaan paahtoleivänhötön alas. Kädet vaan tärisi ja jännitti ihan hirveesti. Ei sitä synnyttämisen todellisuutta edes ollu oikein tajunnu, ennen kuin vasta nyt. Että täähän pitää ihan oikeasti saada uloskin täältä mahasta ja se ei todella tuu olemaan mikään kovin miellyttävä kokemus.
22:40 kiinnitettiin tippakanyyli vasuriin ja pääsin tutamaan peräruiskeen! Ei ollu ollenkaan niin epämiellyttävää, kun olin kuvitellu. Ei nyt mitenkään elämäni ylpein hetki kuvailla sille lääkärille koska kakattaa, mutta päätin, että parempi se kuin mahdollisesti siihen synnytyslaverille.
23:30 siirryttiin synnytyssaliin odottelemaan. Ei vieläkään kipeitä suppareita ja rupes unettamaan ihan hirveesti. Taidettiinkin ottaa pienet torkut siinä samalla, kun olin käyrillä taas. Vauvalla oli ihan hirveä meno mahassa ja anturit vaan heilu kun yks veti ranttalia. Oli vähän vähemmän jännittynyt olo, varmaan siitä väsymyksestä johtuen. Normaalisti oltaisiin tässä vaiheessa yötä jo nukkumassa.
01:30 tarkisteltiin käyrät ja suppareita tuli parin minuutin välein, vaikka en mä tuntenut kun just ne mitkä huiteli siellä satasenkäyrällä. Sitten oli tähän mennessä inhottavin juttu, meinaan antibiootin laittaminen tippaan, hyh että se sattu (tai näin kuvittelin tässä vaiheessa).
Tässä onkin sitten viimeinen kuva vauvasta mahan sisällä. Oli kyllä tosi omituista katella tätä kuvaa jälkikäteen. Siellä se oli vielä piilossa, eikä tiedetty yhtään minkänäköinen tai mitä sukupuolta tyyppi on. Siinä on viimeinen kuva mun isosta mahasta.
Lauantai 16.10.2010
02:05 tuli sitten kätilöt puhkasemaan kalvot. Meinasivat, että puhkasevat sillä pääanturilla ne.. ja kyllähän ne siinä onnistuikin, mutta voi jumantsuikka että sitä vettä tulikin! Kolme sellasta hulahdusta, että ei pysyny kätilöilläkään pokka siinä menossa. Sitä vettä oli ihan kaikkialla eikä loppua näkyny. Viimeinki saivat anturin kiinni ja samoin tein rupes sitten supparitkin tuntumaan. Ensimäinen tuntu vaan kovilta menkkakivuilta, mutta toinen saikin jo vähän irvistämään Rupesinkin sitten jo kyselemään kivunlievityksistä, mutta aika nihkeesti ne niitä tarjosi vielä tässä vaiheessa. Ilokaasun hyöty oli mulla taaskin täysi nolla, se vaan haisi pahalle ja kun toinen käsi oli tipan takia kipeä eikä sillä pystynyt mitään puristamaan niin ainoa vapaa käsi kului sitten maskin pitelemiseen eikä se oikein toiminut.
Nyt tuli kipeät supistuksen n.2minuutin välein ja ne kesti aina minuutin kerrallaan. Voi kuvitella, että oli aika hulppea ero siihen nähden, että 5min aikasemmin oli ollu täysin kivutonta. Olin n.5cm auki, kun kalvot puhkaistiin ja kipeät supistelut pääsi vauhtiin. Kätilöt oli aika hitaita liikkeissään ja keskittyi välillä ihan vääriin asioihin (niinkun mun verkkoalkkareiden korjailuun sen sijaan, että olisivat hakeneet anestesialääkärin), mutta varmasti kaikki tuntui paljon pidemmältä, kun sattu vaan niin perkuleesti. Koitin seistä polvilla jossain välissä, että saataisiin vauvaa alemmas, mutta se teki supistuksista vieläkin kauheampia. Marius tarkkaili käyriä ahkerasti ja sanoikin, että välillä supistukset ei laantuneet ollenkaan, vähän lieveni ja sitten puskikin jo uutta päälle. Tavallaan harmi, ettei sitä kipua voi edes oikein kuvailla, mutta jos voisi niin varmaan olis syntyvyys laskussa entisestään.
03:50 viimein sain anestesialääkärin paikalle ja alkoi epiduraalin laittaminen. Oli aika veikeetä tässä välissä, koska supisteli lähestulkoon taukoamatta. Joskus oli sellanen minuutin rako, että supparit vähän lieveni. Tähän mennessä oon aina vaan lukenut siitä, miten vaikeeta on supistusten lomassa kääntyä kyljelleen ja koittaa saada itsensä sikiöasentoon. No nyt tiedän omasta takaa miten hirveetä se on! Varsinkin, kun supisteli niin tiheeseen niin anestesialääkärin työskelyaikakin oli suht katkonaista ja sai melkosella vauhdilla toimia siinä välissä jos supistus helpotti. Viimein saatiin kanyyli paikalleen ja lääkäri rupesi laittamaan testiannosta lääkettä, niin kiljasin miehelle, että nyt tarvii ponnistaa. Marius välitti viestin kiiresti eteenpäin kätilöille ja tunnelma oli aika hämmentynyt koko huoneessa. Olin kyljelläni siinä sängyllä ja koitin niin hartaasti olla ponnistamatta, kun vaan pystyin, mutta eihän se paljoa auttanu. Ponnistin niin vähän, kun vaan ikinä kykenin sillä asento tuntui tosi pahalle. Tässä vaiheessa lääkäri tuikkasi epiduraalin vauhdilla sisään ja mut käännettiin selälleen, että pääsin kunnolla ponnistamaan.
Ei kyllä helpottunut olo ollenkaan, vaikka oltiinkin jo näin pitkällä synnytyksessä. Kokoajan tuntui, että alapää repeää riekaleiksi hetkellä millä hyvänsä eikä mun ponnistuksista oo mitään hyötyä. Tuntui, ettei mikään liikkunut mihinkään (eli siis vauva ulospäin). Supistuksien ja ponnistuksien välissä muistan, että kätilöt kokoajan siveli ja levitteli sormilla ja miten inhottavalle se tuntui, kun olis kerranki saanu edes hetken levätä niin jotkut sorkkii sitten minkä kerkeää. Tietysti se oli hyvä juttu, koska saatiin lisää joustoa sinne minne tarvitteenkin. Onneksi edes jollain tasolla tajusin tämän enkä käskenyt pitämään näppejä erossa.
04:02 kuului kurluttava rääkäisy ja vauva oli maailmassa. Muistan vain miettineeni, että näinköhän munaskut vai en, mutta napanuora meni jalkojen välistä, joten mitään en nähnyt. Sitten sainkin vauvan jo syliin ja kätilöt kysyivät, että näittekö kumpi sieltä tuli. Ei nähty joten raottivat jalkoväliä, mutta en millään tajunnu kumpi se oli. Tuijotin vaan hölmistyneenä, kunnes Marius sitten sanoi, että kulta meille tuli tyttö. Muistan, että mies itki onnesta ja kovasti koitin ite samaa (vai liekkö helpotuksesta), mutta mun kroppa oli tyhjä kyynelistä ja ainoa mitä itselleni aiheutin, oli se että silmiä rupesi kirvelemään ihan hirveästi. Isi pääsi katkaisemaan napanuoran ja minä sain tytön rinnalle.
Olin kyllä ihan kanttuvei. Väsynyt, mutta onnellinen. Tosin luulen, että mun onni oli enemmänkin sitä, että urakka oli viimeinkin ohi ja kroppaan levisi autuas turtuminen vyötäröstä alaspäin, epiduraali rupesi viimeinkin vaikuttamaan!
Kätilöt pyysi vielä ponnistamaan vähäsen ja jälkeiset (istukka ja kumpp.) saatiin maailman. Kuulemma hyvältä näytti kaikki, minä en kyllä halunnu kattella. Keskityin vaan tuoreeseen tulokkaaseen. Samalla kätilöt kertoi, ettei yhtään repeämää ulkopuolelle ollut tullut, ainoastaan vähän sisäpuolelle, jotka tikattiinkin hetimiten. Jotain ne kertoi, että kuinka sen tekevät ja heiluttelivat mulle jotain vanutupposia, mutta en mä ollenkaan voinut keskittyä siihen touhuun, väsy painoi.
Juteltiin hetki synnytyksestä Mariuksen kanssa, joka sanoi, että meni vaan 4-5 ponnistusta ja typy olikin jo maailmassa. Musta se tuntui kyllä paljon pidemmältä ajalta. Samalla mies kertoi, että oli ehkä vähän järkyttynyt näkemästään, koska Norjassa on jonkinmoinen näköeste isän ja alapään välillä. Mies parka, kaikkeen sekin joutuu. Mua rupesi väsyttämään ihan tosi paljon, joten pyysin jos mies ottaisi vauvan minkä tekikin enemmän, kuin mielellään. Minä taisin ottaa hieman umpisilmää tai jonkinlaista lepoa tähän väliin, ainakin ajantaju hävisi ihan täysin.
07:00 siirryttiin synnytyssalista osastolle. Tai oikeastaan se oli joku osaston varahuoneen varahuone, koska kaikki muut paikat oli täynnä. Huoneessa oli kaksi sänkyä, mutta toiseen ei ollu vielä tullu kukaan. Me käytiin vauvan kanssa pötköttelemään sängylle ja Marius lähti töihin pariksi tunniksi. Sain ite nukuttua jonnekin ysiin asti, jolloin toinen perhe tuli tuoreen vauvan kanssa huoneeseen. Valvoin vähän reilun tunnin ja klo 11 aikaan mieskin tuli takasin sairaalalle. Henkilökunta ilmoitti, että vaan vuodepaikkoja on vapaana. Juteltiin hetki Mariuksen kanssa ja sanoin, että siinä tapauksessa lähden kotiin tänään. En ollu yhtään valmis olemaan samassa huoneessa jonkun ventovieraan kanssa. Hoitaja mietti hetken ja lähti tarkastamaan jotain ja tuli hetken päästä takaisin ja sanoi, että kappas! Teille onkin järjestynyt perhehuone! Tadaa! Muutettiin siis sinne. Huone oli ihan ok ja ainakin meillä oli oma vessa ja suihku, mikä oli tosi hyvä.
Tässä vielä kuva siitä, kun lähdettiin kotiin päin sunnuntaina. Olo oli sen verran hyvä, että mentiin julkisilla vaikka vähän jännittikin. Kiltti vauva tosin nukkui kotiin asti.
Niin ja tänään Siiri Sofia täytti 2-viikkoa! <3
Torstai 14.10.2010
Aamu ysin aikaan, kun nousin sängystä lorahti jotain pöksyyn. Soitin heti äkkiä miehelle, että nyt kannattaa tulla kotiin! No könkkäsin itteni vessaan ja rupesin samantien katumaan pikaista paniikkisoittoa miehelle, koska mitään ei tapahtunut. Ei supistuksen supistusta eikä enää enempää nesteitä. Ajattelin siis, että pisi tuli housuun, onpa ehkä hiukkasen noloa selitellä tätä miehelle sitten kun se pääsee kotiin. Onneksi mies ei ollu asiasta moksiskaan vaan vietti sitten loppupäivän tehden töitä kotoa.
Perjantai 15:10.2010
Ja taas lorahti. Nyt rupesi jo enemmänkin epäilyttämään, koska ei mun rakon kurin ihan näin holtiton pitäis olla. No tälle päivälle olikin jo ohjelmaa, koska esikoinen oli lentämässä suomeen klo 14 aikaan. Oltiin kyllä sovittu jo etukäteen miehen kanssa, että mennään kentälle yhdessä, ihan vaan varmuuden vuoksi.
Pakkailin muksun kanssin ja soitin miehelle, että on muuten tylsä ilta tiedossa, sillä haluan käydä sairaalalla tarkistuttamassa itteni. Pakkasin sitten vielä meidän sairaalakassin mukaan matkaan (kännyköiden laturit unohtui kyydistä).
Päästiin kerrankin hyvissä ajoin liikkeelle ja madeltiin metroasemalle ja ehdittiin mennä 3 pysäkkiä metrolla, kun tajusin että pojan passihan on kotona! No ei kun ympäri ja takasin kotiin. Onneksi kiltti metrokuski pysäytti metron ja avasi meille ovet, että ei tarvinnut odotella 10minuuttia seuraavaa metroa. Esikoinen odotti metroasemalla kassien kanssa, että ei sentään tarvinnu raahata kahta veskaa mukana, mutta kyllä täytyy tunnustaa, että aika tiukkaa teki se edestakasin kiirehtiminen. Piti vielä pysähtyä pojan koululla hakemassa sinne unohtuneet ulkohousut.
Tässä välissä mies soitteli, että mitä jos hänen kaverinsa veisi Viljamin kentälle ja me mentäis suoraan sairaalalle. Kohteliaan itsepäisesti kieltäydyin, koska vointi oli kuitenkin ihan hyvä, liitoskipuja lukuun ottamatta (jälkikäteen ajateltuna, olis vaan pitänyt suostua ja olla vähän vähemmän itsepäinen).
Soiteltiin sairaalalle ja ne oli siellä sitä mieltä, että kotiin vaan! Ei tartte tulla. Minä sanoin, että kylläpä pitää, en todella riskeeraa mitään bakteeripesäkkeen syntymistä sisälle sen takia, että sairaalaa laiskottaa. Puhelun jälkeen lähdettiin lentokentälle päin ja oltiinkin siellä hyvään aikaan, vaan 15min odottelua, ennen kuin tätyli tuli hakemaan pojat matkaan. Päätettiin sitten käydä vielä syömässä lentokentällä naureskellen, että ties vaikka olis niinku viimeinen ateria. Bussimatkalla takasin keskustaan tunsin, että kivuttomia supistuksia tulee välillä ja mieskin tunsi ne mahan päältä.
Kello 17 aikaan oltiin sairaalalla ja päästiinkin heti käyrille. Oltiin siinä klo 18 asti ja huomattiin, että kappas! mähän supistelen alle 5min välein ja supistuksen on yhtä kovia, kuin synnytyssupistukset, tosin vaan aivan täysin kivuttomia. Hihiteltiin käyrille aina kun supistus tuli ja tsempattiin, että meneekö yli satasen vai jääkö ihan vässykäksi!
Gynis pyysi sitten, että yskisin pari kertaa ja koittasin vähän tikistää. Otti instrumentit sisältä ja totesi, että kyllä tää vettä on! Pakkasi sitten meille mukaan sellasen sängyn muovisuojan, ne ihanat verkkoalkkarit ja pari jättisidettä, että sitten kun loput vedet menee voidaan käyttää näitä! Oltiin hieman hämmentyneitä asiasta. Vaikka kyllä oletin sen olevan lapsivettä, niin siltikin tiedon varmistuminen pääsi yllättämään ihan täysin. Gyne kysäsi sitten siinä ovella vielä ohi mennen, että tänä aamunako lorahti ekan kerran. Vastattiin, että ei kun eilen. Siinä vaiheessa väänty sen naisen suu ja totesi, että stop tykkänään, mennääs toiseen huoneeseen tarkastamaan mikä on tilanne sisällä, että oonko mahdollisesti jo vähän auki. (Mä en kyllä tajua, miten sitä ei voinu siinä samassa huoneessa tehdä, mutta ei se ketään, sentään jotain viimeinki tapahtui.)
Gyne kopeloi sisältä ja pahoitteli, jos tuntuu pahalta ja totesi sitten, että arvon neiti on 4cm auki, tänä yönä synnytetään! Olo oli jokseenkin puuhun päällä lyöty, vaikka olinkin olevinaan jo asiaan vähän valmistautunut. Tuijoteltiin vaan miehen kanssa toisiamme eikä oikein osattu sanoa mitään.
Tässä vaiheessa kello oli kutakuin 22:35 ja laitettiin tekstiviestit jakoon ihmisille, että kohta mennään eikä meinata. Tais vähän hymy hyytyä kummaltakin meistä.
22:40 kiinnitettiin tippakanyyli vasuriin ja pääsin tutamaan peräruiskeen! Ei ollu ollenkaan niin epämiellyttävää, kun olin kuvitellu. Ei nyt mitenkään elämäni ylpein hetki kuvailla sille lääkärille koska kakattaa, mutta päätin, että parempi se kuin mahdollisesti siihen synnytyslaverille.
23:30 siirryttiin synnytyssaliin odottelemaan. Ei vieläkään kipeitä suppareita ja rupes unettamaan ihan hirveesti. Taidettiinkin ottaa pienet torkut siinä samalla, kun olin käyrillä taas. Vauvalla oli ihan hirveä meno mahassa ja anturit vaan heilu kun yks veti ranttalia. Oli vähän vähemmän jännittynyt olo, varmaan siitä väsymyksestä johtuen. Normaalisti oltaisiin tässä vaiheessa yötä jo nukkumassa.
01:30 tarkisteltiin käyrät ja suppareita tuli parin minuutin välein, vaikka en mä tuntenut kun just ne mitkä huiteli siellä satasenkäyrällä. Sitten oli tähän mennessä inhottavin juttu, meinaan antibiootin laittaminen tippaan, hyh että se sattu (tai näin kuvittelin tässä vaiheessa).
Lauantai 16.10.2010
02:05 tuli sitten kätilöt puhkasemaan kalvot. Meinasivat, että puhkasevat sillä pääanturilla ne.. ja kyllähän ne siinä onnistuikin, mutta voi jumantsuikka että sitä vettä tulikin! Kolme sellasta hulahdusta, että ei pysyny kätilöilläkään pokka siinä menossa. Sitä vettä oli ihan kaikkialla eikä loppua näkyny. Viimeinki saivat anturin kiinni ja samoin tein rupes sitten supparitkin tuntumaan. Ensimäinen tuntu vaan kovilta menkkakivuilta, mutta toinen saikin jo vähän irvistämään Rupesinkin sitten jo kyselemään kivunlievityksistä, mutta aika nihkeesti ne niitä tarjosi vielä tässä vaiheessa. Ilokaasun hyöty oli mulla taaskin täysi nolla, se vaan haisi pahalle ja kun toinen käsi oli tipan takia kipeä eikä sillä pystynyt mitään puristamaan niin ainoa vapaa käsi kului sitten maskin pitelemiseen eikä se oikein toiminut.
Nyt tuli kipeät supistuksen n.2minuutin välein ja ne kesti aina minuutin kerrallaan. Voi kuvitella, että oli aika hulppea ero siihen nähden, että 5min aikasemmin oli ollu täysin kivutonta. Olin n.5cm auki, kun kalvot puhkaistiin ja kipeät supistelut pääsi vauhtiin. Kätilöt oli aika hitaita liikkeissään ja keskittyi välillä ihan vääriin asioihin (niinkun mun verkkoalkkareiden korjailuun sen sijaan, että olisivat hakeneet anestesialääkärin), mutta varmasti kaikki tuntui paljon pidemmältä, kun sattu vaan niin perkuleesti. Koitin seistä polvilla jossain välissä, että saataisiin vauvaa alemmas, mutta se teki supistuksista vieläkin kauheampia. Marius tarkkaili käyriä ahkerasti ja sanoikin, että välillä supistukset ei laantuneet ollenkaan, vähän lieveni ja sitten puskikin jo uutta päälle. Tavallaan harmi, ettei sitä kipua voi edes oikein kuvailla, mutta jos voisi niin varmaan olis syntyvyys laskussa entisestään.
03:50 viimein sain anestesialääkärin paikalle ja alkoi epiduraalin laittaminen. Oli aika veikeetä tässä välissä, koska supisteli lähestulkoon taukoamatta. Joskus oli sellanen minuutin rako, että supparit vähän lieveni. Tähän mennessä oon aina vaan lukenut siitä, miten vaikeeta on supistusten lomassa kääntyä kyljelleen ja koittaa saada itsensä sikiöasentoon. No nyt tiedän omasta takaa miten hirveetä se on! Varsinkin, kun supisteli niin tiheeseen niin anestesialääkärin työskelyaikakin oli suht katkonaista ja sai melkosella vauhdilla toimia siinä välissä jos supistus helpotti. Viimein saatiin kanyyli paikalleen ja lääkäri rupesi laittamaan testiannosta lääkettä, niin kiljasin miehelle, että nyt tarvii ponnistaa. Marius välitti viestin kiiresti eteenpäin kätilöille ja tunnelma oli aika hämmentynyt koko huoneessa. Olin kyljelläni siinä sängyllä ja koitin niin hartaasti olla ponnistamatta, kun vaan pystyin, mutta eihän se paljoa auttanu. Ponnistin niin vähän, kun vaan ikinä kykenin sillä asento tuntui tosi pahalle. Tässä vaiheessa lääkäri tuikkasi epiduraalin vauhdilla sisään ja mut käännettiin selälleen, että pääsin kunnolla ponnistamaan.
Ei kyllä helpottunut olo ollenkaan, vaikka oltiinkin jo näin pitkällä synnytyksessä. Kokoajan tuntui, että alapää repeää riekaleiksi hetkellä millä hyvänsä eikä mun ponnistuksista oo mitään hyötyä. Tuntui, ettei mikään liikkunut mihinkään (eli siis vauva ulospäin). Supistuksien ja ponnistuksien välissä muistan, että kätilöt kokoajan siveli ja levitteli sormilla ja miten inhottavalle se tuntui, kun olis kerranki saanu edes hetken levätä niin jotkut sorkkii sitten minkä kerkeää. Tietysti se oli hyvä juttu, koska saatiin lisää joustoa sinne minne tarvitteenkin. Onneksi edes jollain tasolla tajusin tämän enkä käskenyt pitämään näppejä erossa.
04:02 kuului kurluttava rääkäisy ja vauva oli maailmassa. Muistan vain miettineeni, että näinköhän munaskut vai en, mutta napanuora meni jalkojen välistä, joten mitään en nähnyt. Sitten sainkin vauvan jo syliin ja kätilöt kysyivät, että näittekö kumpi sieltä tuli. Ei nähty joten raottivat jalkoväliä, mutta en millään tajunnu kumpi se oli. Tuijotin vaan hölmistyneenä, kunnes Marius sitten sanoi, että kulta meille tuli tyttö. Muistan, että mies itki onnesta ja kovasti koitin ite samaa (vai liekkö helpotuksesta), mutta mun kroppa oli tyhjä kyynelistä ja ainoa mitä itselleni aiheutin, oli se että silmiä rupesi kirvelemään ihan hirveästi. Isi pääsi katkaisemaan napanuoran ja minä sain tytön rinnalle.
Kätilöt pyysi vielä ponnistamaan vähäsen ja jälkeiset (istukka ja kumpp.) saatiin maailman. Kuulemma hyvältä näytti kaikki, minä en kyllä halunnu kattella. Keskityin vaan tuoreeseen tulokkaaseen. Samalla kätilöt kertoi, ettei yhtään repeämää ulkopuolelle ollut tullut, ainoastaan vähän sisäpuolelle, jotka tikattiinkin hetimiten. Jotain ne kertoi, että kuinka sen tekevät ja heiluttelivat mulle jotain vanutupposia, mutta en mä ollenkaan voinut keskittyä siihen touhuun, väsy painoi.
Juteltiin hetki synnytyksestä Mariuksen kanssa, joka sanoi, että meni vaan 4-5 ponnistusta ja typy olikin jo maailmassa. Musta se tuntui kyllä paljon pidemmältä ajalta. Samalla mies kertoi, että oli ehkä vähän järkyttynyt näkemästään, koska Norjassa on jonkinmoinen näköeste isän ja alapään välillä. Mies parka, kaikkeen sekin joutuu. Mua rupesi väsyttämään ihan tosi paljon, joten pyysin jos mies ottaisi vauvan minkä tekikin enemmän, kuin mielellään. Minä taisin ottaa hieman umpisilmää tai jonkinlaista lepoa tähän väliin, ainakin ajantaju hävisi ihan täysin.
Tässä vielä kuva siitä, kun lähdettiin kotiin päin sunnuntaina. Olo oli sen verran hyvä, että mentiin julkisilla vaikka vähän jännittikin. Kiltti vauva tosin nukkui kotiin asti.
Niin ja tänään Siiri Sofia täytti 2-viikkoa! <3
Saturday, October 23, 2010
Viikon vanha!
Niin se aika rientää! Meidän pieni rusinanaama pullaposki täytti viime yönä viikon verran. Sen kunniaksi uutta kuvaa kehiin, tietysti!
Tänään aamusta otettu kuva. Neidillä on äitinsä vanhat vaatteet päällä :) Suomessa tehtyä Ruotsalaista designia! Aika osuvaa.
Friday, October 22, 2010
Siiri Sofia
Siinä on meidän pienen nimi ja onneksi molemmat tykätään siitä tosi paljon. Oon jotenkin ihan innoissani, kun päästiin miettimään tytön nimeä!
Hyvin on lähteny alku käyntiin, johan tässä ollaan kuus päivää vanhoja! Ohhoh! Viime yö oli kyllä tosi rikkonainen, olin nupukan kanssa hereillä parisen tuntia aamuyöstä, kun tissitakiainen ei hellittänyt otettaan. Tosin sitten vietettiin jonkinaikaa ihmetellen sängyn päätyä, on se niin jännä! No äippä sai sitten nukuttua aamusta, kun isi viihdytti vauvaa. Ottivat kylvynkin yhdessä ja kuulemma kivaa oli. Nyt on puhdas tyttö. Isukki hemmotteli äitiäkin ja toi aamupalaa sänkyyn.
Käytettiin eilen Siiri Sofiaa jälkitarkastuksessa sairaalalla. Painoa oli tullu 200g ja kohta siis saavutetaan synnytyspaino. Samalla tehtiin myös kuulotesti ja PKU-testi. Kyllä pääsi äidiltä muutama krokotiilin kyynel, kun otettiin verikoe pienestä. Nyt vaan toivotaan, että seuraavan parin viikon sisään ei sairaalalta soitella takasin päin.
Hyvin on lähteny alku käyntiin, johan tässä ollaan kuus päivää vanhoja! Ohhoh! Viime yö oli kyllä tosi rikkonainen, olin nupukan kanssa hereillä parisen tuntia aamuyöstä, kun tissitakiainen ei hellittänyt otettaan. Tosin sitten vietettiin jonkinaikaa ihmetellen sängyn päätyä, on se niin jännä! No äippä sai sitten nukuttua aamusta, kun isi viihdytti vauvaa. Ottivat kylvynkin yhdessä ja kuulemma kivaa oli. Nyt on puhdas tyttö. Isukki hemmotteli äitiäkin ja toi aamupalaa sänkyyn.
Käytettiin eilen Siiri Sofiaa jälkitarkastuksessa sairaalalla. Painoa oli tullu 200g ja kohta siis saavutetaan synnytyspaino. Samalla tehtiin myös kuulotesti ja PKU-testi. Kyllä pääsi äidiltä muutama krokotiilin kyynel, kun otettiin verikoe pienestä. Nyt vaan toivotaan, että seuraavan parin viikon sisään ei sairaalalta soitella takasin päin.
Monday, October 18, 2010
Pikku prinsessa
..syntyi maailmaan viikon etuajassa.
Kokemus oli rankka ja kyllä tuli taas ihmeteltyä, että miten tähän tilanteeseen on itsensä vapaaehtoisesti ja oikeen yrittämällä laittanut. Toipuminen onkin ollut sitten tosi nopeaa ja tyttö on aivan ihana <3 Isi lupasikin jo ponin joululahjaksi...
Sunday, October 10, 2010
2-viikkoa enää!
Niin se vaan aika rientää kuulkaas. Parin viikon päästä on jo laskettuaika käsillä. Vähän rupesi jännäämään, kun tajusin tämän ja samalla joteskin tajusin, että nythän se saattaa pullahtaa ulos melkeenpä koska tahansa tai ainakin siihen on suurempi mahdollisuus.
Hurjaa.
Sairaalakassia on taas pakattu vähän eteenpäin. Ainakin vauvalle on suunnilleen kaikki tarvittava siellä, pitää vielä vähän kattoa sään mukaan. Saatiin onneksi turvakaukalo automatkailua varten. Vai mainitsinkohan tuo jo jossain edellisessä postissa? No kertaus on opintojen äiti! En vaan oo vielä päättänyt, että pitäisköhän se ottaa mukaan jo sairaalaan mentäessä. Toisaalta senkin voi sitten kysyä, että kuinka ruuhkaista on, sillä jos ei saada perhehuonetta niin tuore isukki joutuu tulemaan kotiin joka tapauksessa niin sittenhän se on aika turhaa raahata sinne kykkimään jo valmiiksi. Hyviä pohdintoja täällä siis taas!
Eilen saatiin täältä yksi Suomalainen pariskunta päivystykseen synnytyksen varalta. Voivat tulla noutamaan esikoisen sairaalalta mihin kellon aikaan tahansa. Tosi hyvä juttu kyllä. Esikoinen tosin lentää viikoksi Suomeen ens perjantaina, joten jos masuasukki tulla tupsahtaa sillä viikolla niin hoitotarvetta ei ole, mutta eihän näistä pikkupalleroista ikinä tiedä..
Sitäkin oon miettiny jonkin verran, että tavallaan kurjaa jos esikoinen ei pääse heti näkemään vauvaa, mutta toisaalta luulen että voi olla ihan hyväkin saada tutustua vauvaan ihan kahdestaan ensin muutaman päivän ajan. Eipä se siinä ajassa vielä ehdi niin paljon muuttua ja onneksi on tämä digitaalinen yhteydenpito näinä päivinä.
38 tasan.
Hurjaa.
Sairaalakassia on taas pakattu vähän eteenpäin. Ainakin vauvalle on suunnilleen kaikki tarvittava siellä, pitää vielä vähän kattoa sään mukaan. Saatiin onneksi turvakaukalo automatkailua varten. Vai mainitsinkohan tuo jo jossain edellisessä postissa? No kertaus on opintojen äiti! En vaan oo vielä päättänyt, että pitäisköhän se ottaa mukaan jo sairaalaan mentäessä. Toisaalta senkin voi sitten kysyä, että kuinka ruuhkaista on, sillä jos ei saada perhehuonetta niin tuore isukki joutuu tulemaan kotiin joka tapauksessa niin sittenhän se on aika turhaa raahata sinne kykkimään jo valmiiksi. Hyviä pohdintoja täällä siis taas!
Eilen saatiin täältä yksi Suomalainen pariskunta päivystykseen synnytyksen varalta. Voivat tulla noutamaan esikoisen sairaalalta mihin kellon aikaan tahansa. Tosi hyvä juttu kyllä. Esikoinen tosin lentää viikoksi Suomeen ens perjantaina, joten jos masuasukki tulla tupsahtaa sillä viikolla niin hoitotarvetta ei ole, mutta eihän näistä pikkupalleroista ikinä tiedä..
Sitäkin oon miettiny jonkin verran, että tavallaan kurjaa jos esikoinen ei pääse heti näkemään vauvaa, mutta toisaalta luulen että voi olla ihan hyväkin saada tutustua vauvaan ihan kahdestaan ensin muutaman päivän ajan. Eipä se siinä ajassa vielä ehdi niin paljon muuttua ja onneksi on tämä digitaalinen yhteydenpito näinä päivinä.
38 tasan.
Tuesday, October 5, 2010
37 ja risat
Juu! Kyllä se kuulkaa niin on, että keskosuusaika on ohitettu! Hip hei!
Tänään taitaa olla 18 päivää laskettuunaikaan. Aika hurjaa. Tosi ristiriitanen olo kyllä välistä. Toisaalta oon ihan tosi utelias näkemään, että minkälainen tyyppi se täältä mahasta oikein paljastuu. Onkohan se tyttö vai poika? Meinaako se valvottaa meitä kaiket yöt ja onkohan sillä tukkaa päässä. Sitten iskee taas kauhea takapakki päälle. Entä jos se valvottaakin meitä kaiket yöt, entä jos ei oikeasti ollakaan valmiita laisinkaan. Tähän mennessä kun kaikki on vaan ollu sellaista kivaa mielikuvitteluleikkiä. Vitsi kun ois söpöä, kun olis vauva! Niillähän on niin ihania pieniä vaatteitakin ja ne vaan nukkua tuhisee. Sitten ne kasvaa ja entäs jos tulee koliikkia ja hirveästi huutoa ja kitinää. Pitikö tähänkin lähteä just kun esikoinenkin alkaa olemaan järjellisessä iässä ja voi jo olla lähikauppareissun ajan yksin kotona. Nyt kaikki siirtyy taas vuosilla. Jännittää, pelottaa ja innostuttaa samaan aikaan.
Nyt ei taas ajatuksen juoksu riitä enempään, mutta jatketaan toisella kertaa! :D
37+2
Tänään taitaa olla 18 päivää laskettuunaikaan. Aika hurjaa. Tosi ristiriitanen olo kyllä välistä. Toisaalta oon ihan tosi utelias näkemään, että minkälainen tyyppi se täältä mahasta oikein paljastuu. Onkohan se tyttö vai poika? Meinaako se valvottaa meitä kaiket yöt ja onkohan sillä tukkaa päässä. Sitten iskee taas kauhea takapakki päälle. Entä jos se valvottaakin meitä kaiket yöt, entä jos ei oikeasti ollakaan valmiita laisinkaan. Tähän mennessä kun kaikki on vaan ollu sellaista kivaa mielikuvitteluleikkiä. Vitsi kun ois söpöä, kun olis vauva! Niillähän on niin ihania pieniä vaatteitakin ja ne vaan nukkua tuhisee. Sitten ne kasvaa ja entäs jos tulee koliikkia ja hirveästi huutoa ja kitinää. Pitikö tähänkin lähteä just kun esikoinenkin alkaa olemaan järjellisessä iässä ja voi jo olla lähikauppareissun ajan yksin kotona. Nyt kaikki siirtyy taas vuosilla. Jännittää, pelottaa ja innostuttaa samaan aikaan.
Nyt ei taas ajatuksen juoksu riitä enempään, mutta jatketaan toisella kertaa! :D
37+2
Wednesday, September 29, 2010
Kiinnittymistä
Eilen oli taas barnmorska. Kaikki arvot kohillaan jne, painoa tullut arvioilta kilo lisää, nyt mennään siis about 61kg:ssa.
Vauva oli taas tismalleen samassa asennossa, kuin muillakin kerroilla, eli pää alaspäin ja peppu vasenta kylkeä kohden ja jalat törröttää tuolta oikeesta kyljestä.
Hyviä uutisia oli myös se, että veitikka on nyt kiinnittynyt oikeaoppisesti naama alaspäin! Jipii! Ei siis tarvi ainakaan perätilasta huolehtia.
Seuraava neuvola-aika on varattuna taas parin viikon päähän ja en muista oliko se nyt ens kerralla vai siitä seuraavalla, kun siellä viihdytäänkin arviolta 45min ja käydään läpi meidän (tai no mun) toiveita synnytyksestä ja sen sellasta. Tulee varmasti ihan tarpeeseen, edellisestä kun ei mitkään kauheen positiiviset mielikuvat jäänyt.
Oonkin jo jonkin verran koittanu pohtia, että mitähän sitä synnytykseltään haluaisi, noin niinkun mihin muut ihmiset voi vaikuttaa. Varmasti ensimäinen asia minkä sanon, on mukava henkilökunta, kiitos! Viime kerran hapannaamoista ei jäänyt kauheen kivat muistot. Jotenkin minkä vaan jaksaa läpi, jos on ihmisiä auttamassa, jotka on mukavia.
Kivunlievityksen suhteen ei oo mitkään kauhean korkeat tavoitteet, kun sellasta ei ehditty antaa viime kerrallakaan, en siis tiedä mistä oon jäänyt paitsi. Epiduraalia en tiedä haluisinko muutenkaan, ellei nyt sitten jostain syystä ole tosi pitkä synnytys, mutta joku kohdunseutuman puudutus oli joskus jossain mainittu? Siihen vois vähän perehtyä. Ilokaasut sai viimeksi ainoastaan voimaan tosi pahoin eikä sitä todellakaan ollut aikaa opetella käyttämään, siinä vaiheessa kun kaasuihin pääsi käsiksi niin olikin jo pää puskemassa ulos.
Mietiskelin tässä muutenkin, että mitähän muistan edellisestä synnytyksestä ja ikävä kyllä päällimäiset muistikuvat on ankara väsymys, että en vaan jaksa ja se, kuinka vihaisia kaikki oli mulle siinä vaiheessa, kun ensimäisen kerran sain vauvani nähdä, että mulla on rintaliivit päällä! No, tällä kertaa pyydän, että jättävät tollaset asiat huomauttelematta, vaikka nyt unohtuiskin siinä tohinassa ne rinarit sinne paitulin alle, ei ehkä ollu ihan päällimäisenä mielessä.
Nojoo, toivottavasti tällä kertaa vois saada hyvän kokemuksen tästä. Jotenkin kaikki meni vaan niin penkin alle viime kerralla, eikä asiaan auttanu laisinkaan se, että suoraan sairaalasta lähdettiinkin ex-anoppilaan viettämään ihanat 3kk. Nyt on varmaan ihan eri tunnelma, kun tietää, että pääsee omaan kotiin lepäämään. Tosin harmittaa kyllä aika paljon se, että esim. oma perhe ei näe pientä, kun vasta sitten joskus myöhemmin. Voin vaan kuvitella mitkä vesiputoukset tostakin asiasta aukenee, kun synnytyshormonit rupeaa laskemaan! Innolla sitä odotellen..
Muuten onkin mennyt oikeestaan taas hyvin. Vauva jaksaa vieläkin myllertää välillä ihan kauheaa menoa tuolla mahassa. Maha näyttääkin välistä ihan pöljältä, kun tuo on tuollanen kylkipöpö niin toinen puoli mahasta on ihan koholla ja toisella puolella ei törrötä kun kantapäät kyljestä :D
Elli + nupukka 36+3
Vauva oli taas tismalleen samassa asennossa, kuin muillakin kerroilla, eli pää alaspäin ja peppu vasenta kylkeä kohden ja jalat törröttää tuolta oikeesta kyljestä.
Hyviä uutisia oli myös se, että veitikka on nyt kiinnittynyt oikeaoppisesti naama alaspäin! Jipii! Ei siis tarvi ainakaan perätilasta huolehtia.
Seuraava neuvola-aika on varattuna taas parin viikon päähän ja en muista oliko se nyt ens kerralla vai siitä seuraavalla, kun siellä viihdytäänkin arviolta 45min ja käydään läpi meidän (tai no mun) toiveita synnytyksestä ja sen sellasta. Tulee varmasti ihan tarpeeseen, edellisestä kun ei mitkään kauheen positiiviset mielikuvat jäänyt.
Oonkin jo jonkin verran koittanu pohtia, että mitähän sitä synnytykseltään haluaisi, noin niinkun mihin muut ihmiset voi vaikuttaa. Varmasti ensimäinen asia minkä sanon, on mukava henkilökunta, kiitos! Viime kerran hapannaamoista ei jäänyt kauheen kivat muistot. Jotenkin minkä vaan jaksaa läpi, jos on ihmisiä auttamassa, jotka on mukavia.
Kivunlievityksen suhteen ei oo mitkään kauhean korkeat tavoitteet, kun sellasta ei ehditty antaa viime kerrallakaan, en siis tiedä mistä oon jäänyt paitsi. Epiduraalia en tiedä haluisinko muutenkaan, ellei nyt sitten jostain syystä ole tosi pitkä synnytys, mutta joku kohdunseutuman puudutus oli joskus jossain mainittu? Siihen vois vähän perehtyä. Ilokaasut sai viimeksi ainoastaan voimaan tosi pahoin eikä sitä todellakaan ollut aikaa opetella käyttämään, siinä vaiheessa kun kaasuihin pääsi käsiksi niin olikin jo pää puskemassa ulos.
Mietiskelin tässä muutenkin, että mitähän muistan edellisestä synnytyksestä ja ikävä kyllä päällimäiset muistikuvat on ankara väsymys, että en vaan jaksa ja se, kuinka vihaisia kaikki oli mulle siinä vaiheessa, kun ensimäisen kerran sain vauvani nähdä, että mulla on rintaliivit päällä! No, tällä kertaa pyydän, että jättävät tollaset asiat huomauttelematta, vaikka nyt unohtuiskin siinä tohinassa ne rinarit sinne paitulin alle, ei ehkä ollu ihan päällimäisenä mielessä.
Nojoo, toivottavasti tällä kertaa vois saada hyvän kokemuksen tästä. Jotenkin kaikki meni vaan niin penkin alle viime kerralla, eikä asiaan auttanu laisinkaan se, että suoraan sairaalasta lähdettiinkin ex-anoppilaan viettämään ihanat 3kk. Nyt on varmaan ihan eri tunnelma, kun tietää, että pääsee omaan kotiin lepäämään. Tosin harmittaa kyllä aika paljon se, että esim. oma perhe ei näe pientä, kun vasta sitten joskus myöhemmin. Voin vaan kuvitella mitkä vesiputoukset tostakin asiasta aukenee, kun synnytyshormonit rupeaa laskemaan! Innolla sitä odotellen..
Muuten onkin mennyt oikeestaan taas hyvin. Vauva jaksaa vieläkin myllertää välillä ihan kauheaa menoa tuolla mahassa. Maha näyttääkin välistä ihan pöljältä, kun tuo on tuollanen kylkipöpö niin toinen puoli mahasta on ihan koholla ja toisella puolella ei törrötä kun kantapäät kyljestä :D
Elli + nupukka 36+3
Thursday, September 23, 2010
Kuukausi vielä
Sitten olis laskettuaika! Hieman ehkä pelottaa jo..
Eipä tässä oikeestaan mitään ihmeitä kuulu. Samanlaista päivästä toiseen. Kävely alkaa kyllä jo sattua aika paljon ja vaikka suurin osa ajasta menee metrossa istuessa, kun käy hakemassa esikoista koulusta, niin on aika poikki ja kivasti supisteleekin sitten.
Onneksi ihana mies hoitaa noi koulukuljetukset nyt melkeen joka päivä <3 Vaikka toisaalta vois tehdä ihan hyvääkin vähän koittaa liikkua enemmän, mutta on vaan sitten ne illat niin tuskasia kun nivusia kolottaa ja lonkat vaan poksuu.
Taitaa muuten taas olla hikka vauvalla, tollasta tasasta tutinaa havaittavissa tuolta masusta.
Tässä kuva tältä päivältä, 35+4 ! On muuten samat vaatteet tässä kuvassa, kuin siinä mikä on viikoilta 20+5. Hihi, vielä ne mahtuu päälle. Tosin ei oo enää kovin mukavat pitkiä aikoja käyttää nuo farkut, on alkanu lantion luut levenemään siihen malliin, että vähän niinku ahistas istua noiden kanssa.
Eipä tässä oikeestaan mitään ihmeitä kuulu. Samanlaista päivästä toiseen. Kävely alkaa kyllä jo sattua aika paljon ja vaikka suurin osa ajasta menee metrossa istuessa, kun käy hakemassa esikoista koulusta, niin on aika poikki ja kivasti supisteleekin sitten.
Onneksi ihana mies hoitaa noi koulukuljetukset nyt melkeen joka päivä <3 Vaikka toisaalta vois tehdä ihan hyvääkin vähän koittaa liikkua enemmän, mutta on vaan sitten ne illat niin tuskasia kun nivusia kolottaa ja lonkat vaan poksuu.
Taitaa muuten taas olla hikka vauvalla, tollasta tasasta tutinaa havaittavissa tuolta masusta.
Thursday, September 16, 2010
Flunssa
Jo vain, se on löytänyt tiensä tännekin. Höh. Ei onneksi kovin pahana ainakaan vielä vaikka viime yö oli kyllä ihan kauhia. Alaselkää poksuu ja sattuu, kun koittaa kääntää kylkeä ja nivuset huutaa hoosiannaa eikä tukkonen nenä auttanu nukkumiseen ollenkaan.
Käveleminen on vieläkin aika kivuliasta, mutta alkaa jo helpottelemaan pikku hiljaa.
Eilen oli taas neuvola, tosin hyvin pikainen sellanen heti aamusta. Verenpaineet oli edelleen hyvässä kunnossa ja vauvan sydänäänetkin kuului reippaana. Saatiinpa pari potkuakia anturiin aikaseksi. Kohdun koko oli n.33cm eli hypättiin keskikäyrästä ihan ihan pikkasen yli, mutta tasasen hyvin kasvaa.
Punnitsin vielä itteni ennen lähtöä, tosin oli talvisaappaat ja takki päällä, mutta arvioin painon olevan nyt siinä 60kg tietämillä. Seuraava neuvola onkin jo parin viikon päästä.
Tässä vielä pötsikuvaa viikoilta 32+5. Aika muhkea jo, etten sanoisi.. ja ihanat kotiverkkarit jalassa tietty :D
34+4
Käveleminen on vieläkin aika kivuliasta, mutta alkaa jo helpottelemaan pikku hiljaa.
Eilen oli taas neuvola, tosin hyvin pikainen sellanen heti aamusta. Verenpaineet oli edelleen hyvässä kunnossa ja vauvan sydänäänetkin kuului reippaana. Saatiinpa pari potkuakia anturiin aikaseksi. Kohdun koko oli n.33cm eli hypättiin keskikäyrästä ihan ihan pikkasen yli, mutta tasasen hyvin kasvaa.
Punnitsin vielä itteni ennen lähtöä, tosin oli talvisaappaat ja takki päällä, mutta arvioin painon olevan nyt siinä 60kg tietämillä. Seuraava neuvola onkin jo parin viikon päästä.
34+4
Tuesday, September 7, 2010
Syyskuu jo!
Siis mihin tää aika menee?! Apua!
Heti alkuunsa kiitoksia miehelle ihanasta postista ja kuvien päivittelystä :)
Mulle alkaa iskemään kauhia stressi siitä, että miten ihmeessä saadaan kaikki tehtyä ennenkuin vauva tulee ja tarvittavat ostettua ja laskut maksettua ja ja ja...! Noh, sitten totesin, että tosiaan ainoa asia mikä olis hyvä ostaa on patja pinnikseen, mutta kyllähän siihen voi kasata vaikka ylimääräsiä täkkejä siihen sänkyyn jos hätä tulee. Vaunujakaan ei vielä ole, mutta eipä sitä ensimäisinä päivinä niin pitkiä aikoja ulkoillakaan. Vaippojakin saa tosta lähi-Icasta ja muuta vastaavaa, ainoa mitä puuttuu on vaatteet, mutta nekin pitäis olla Suomesta tänne matkalla. Kyllä noilla parilla bodylla ja muulla nyt aina sen verta pärjää :D ingen hätä!
Joinain päivinä ahistaa jo tämä maha aika paljon. Kiukuttaa oikein, kun vauva vaan kiemurtaa ja myllertää ja puskee kantapäätä mahanahan läpi minkä kerkeää. Tosin aika usein nämä tällaset maha-ahdistukset johtuukin loppujen lopuksi siitä, että raudan syönti tekee tehtävänsä ja saa mahan ihan sekaisin.
Oon myös ikäväkseni huomannut ihan yleistä ärhäköitymistä ja sitä, että tiuskasen ihan ilman mitään syytä. Se vaan tulee ulos ja sekuntti sen jälkeen harmittaa ja kaduttaa ja hävettää. Onneksi mulla on varmaan maailman kärsivällisin mies joka vaan ystävällisesti toteaa, että ei sitä nyt noin rumasti ehkä tarviis sanoa. Ja mikä kaikista hirveintä suutun itse ihan järjettömästi jos joku muu kehtaa tiuskasta tai edes etäisesti näyttää olevansa huonolla tuulella :D Siis ou nou, sehän on mun yksinoikeus!
Muuten meillä menee kyllä vieläkin onneksi tosi hyvin. Rakkautta on ilmassa ja esikkokin on ihan innoissaan vauvasta ja kyselee jatkuvasti tuntuuko mahassa mitään. Molemmat miehet pitää myös huolen siitä, että syön sen päivittäisin rautani, aikas suloista.
33+2
Heti alkuunsa kiitoksia miehelle ihanasta postista ja kuvien päivittelystä :)
Mulle alkaa iskemään kauhia stressi siitä, että miten ihmeessä saadaan kaikki tehtyä ennenkuin vauva tulee ja tarvittavat ostettua ja laskut maksettua ja ja ja...! Noh, sitten totesin, että tosiaan ainoa asia mikä olis hyvä ostaa on patja pinnikseen, mutta kyllähän siihen voi kasata vaikka ylimääräsiä täkkejä siihen sänkyyn jos hätä tulee. Vaunujakaan ei vielä ole, mutta eipä sitä ensimäisinä päivinä niin pitkiä aikoja ulkoillakaan. Vaippojakin saa tosta lähi-Icasta ja muuta vastaavaa, ainoa mitä puuttuu on vaatteet, mutta nekin pitäis olla Suomesta tänne matkalla. Kyllä noilla parilla bodylla ja muulla nyt aina sen verta pärjää :D ingen hätä!
Joinain päivinä ahistaa jo tämä maha aika paljon. Kiukuttaa oikein, kun vauva vaan kiemurtaa ja myllertää ja puskee kantapäätä mahanahan läpi minkä kerkeää. Tosin aika usein nämä tällaset maha-ahdistukset johtuukin loppujen lopuksi siitä, että raudan syönti tekee tehtävänsä ja saa mahan ihan sekaisin.
Oon myös ikäväkseni huomannut ihan yleistä ärhäköitymistä ja sitä, että tiuskasen ihan ilman mitään syytä. Se vaan tulee ulos ja sekuntti sen jälkeen harmittaa ja kaduttaa ja hävettää. Onneksi mulla on varmaan maailman kärsivällisin mies joka vaan ystävällisesti toteaa, että ei sitä nyt noin rumasti ehkä tarviis sanoa. Ja mikä kaikista hirveintä suutun itse ihan järjettömästi jos joku muu kehtaa tiuskasta tai edes etäisesti näyttää olevansa huonolla tuulella :D Siis ou nou, sehän on mun yksinoikeus!
Muuten meillä menee kyllä vieläkin onneksi tosi hyvin. Rakkautta on ilmassa ja esikkokin on ihan innoissaan vauvasta ja kyselee jatkuvasti tuntuuko mahassa mitään. Molemmat miehet pitää myös huolen siitä, että syön sen päivittäisin rautani, aikas suloista.
33+2
Monday, September 6, 2010
Ensimäinen isän kirjoitus blogiin...
Ensimäinen postaus ja vaikka olisikin edes jonkunlainen kuva siitä, mitä kirjottaisin, niin olo on jo valmiiksi ihan eksynyt!
Käytän siis tehokkaasti ainaa töissä.. Noh, Olimme noin viikko sitten taas barnmorskalla (neuvolassa siis) ja on kyllä mukava nainen. Tosi helppo jutella, nauraa ja vitsailla, tunnelma on rento ja avoin.
Äidillä ja lapsella oli taas kaikki hyvin, masuasukki kasvaa tasaisesti ja ihan hitusen keskikäyrän alapuolella.
No se siitä, yritetään siirtyä nyt näihin isällisiin puoliin asioista.
Kotona on asiat todella hyvin, siis todella hyvin. Joskus pelottaa, että onkohan tämä vaan tyyntä myrskyn edellä vai ei, mutta toisaalta laskettuaika lähenee joten eiköhän sitä edes pieni myrskynpuuska saada sitten aikaseksi, mahdollisesti.
Joka tapauksessa raskastun aina vain enemmän ja enemmän tähän ihanaan naiseeni ja jokin raskaudessa tekee hänestä entistäkin kauniimman. Välillä tuntuu omituiselta, että kuinka näiden vuosien jälkeen edelleen voi huomata rakastuvansa aina vain enemmän ja enemmän.
Toistaiseksi suurin muutos meidän elämässä on, yllättävää kyllä, mahan kasvu! Jopa pelotellut mielialanvaihtelut on ollut suurimmalta osin hyvin hallinnassa tai poissa kuvioista ihan kokonaan. Suurimmat valittelun aiheet onkin välillä kävellessä väsyvät lonkat ja supistelut (tai liian villi vauva, joka poukkoilee ympäri mahaa), muuten asiat onkin tosi hyvin. Yritetään aina välillä käydä pienillä kävelyillä ja muutenkin jatkaa elämää entiseen malliin ja täytyy myöntää, että kyllä maistuu välillä entistä enemmän tuo ulkoilmakin.
Hmm.. hetkinen.. ei tuo nyt tainnut kovin isällistä tekstiä olla?
Uusi yritys, eli tällä hetkellä olo tuntuu hyvinkin valmiilta ja tyyneltä raskauteen ja uuden vauvan saapumiseen, tietysti tämäkin saattaa vielä muuttua etenkin kun H-hetki lähenee. Vaikea kuvitella, että muutaman viikon päästä istun täällä töissä ja vaan odotan, koska puhelin soi jos pitääkin lähteä sairaalalle... jotenkin se seesteisyys ja tyyneys nyt tuntui häviävän..
Toivottavasti kaikki menee kuitenkin hyvin ja yritän henkisesti valmentaa itseäni koitokseen ja olla tukena ja turvana, kun sen hetki koittaa. Suurin roolinihan synnytyksessä on olla naiseni tukipilarina vaikka tuleehan se olemaan kokemus itsellekin.
Loppuun lisäilen vielä parit kuvat!
Tässä ensimäinen kuva kävelyretkeltä, joka tehtiin kesällä. Saatiinkin aikaseksi yllättävän pitkä lenkki ja ainoastaan ihan loppumetreillä alkoi kuulemma tehdä vähän tiukkaa. Tässä siis viikoilla 29+5
Ollaan käyty myös uusikkolapsen kanssa paljon pyöräilemässä viimeaikoina, tai siis lapsi pyöräilee minä juoksen perässä :) Ollaan tässä meidän talon ulkopuolella verestämässä taitoja ja äitikin on päässyt kuvaan mahansa kanssa, rakastan kyllä tota mahaa ja naista niin paljon!
30+6 taisi olla tässä lukemissa (eiköhän tuo korjaa jos merkkasin väärin).
Käytän siis tehokkaasti ainaa töissä.. Noh, Olimme noin viikko sitten taas barnmorskalla (neuvolassa siis) ja on kyllä mukava nainen. Tosi helppo jutella, nauraa ja vitsailla, tunnelma on rento ja avoin.
Äidillä ja lapsella oli taas kaikki hyvin, masuasukki kasvaa tasaisesti ja ihan hitusen keskikäyrän alapuolella.
No se siitä, yritetään siirtyä nyt näihin isällisiin puoliin asioista.
Kotona on asiat todella hyvin, siis todella hyvin. Joskus pelottaa, että onkohan tämä vaan tyyntä myrskyn edellä vai ei, mutta toisaalta laskettuaika lähenee joten eiköhän sitä edes pieni myrskynpuuska saada sitten aikaseksi, mahdollisesti.
Joka tapauksessa raskastun aina vain enemmän ja enemmän tähän ihanaan naiseeni ja jokin raskaudessa tekee hänestä entistäkin kauniimman. Välillä tuntuu omituiselta, että kuinka näiden vuosien jälkeen edelleen voi huomata rakastuvansa aina vain enemmän ja enemmän.
Toistaiseksi suurin muutos meidän elämässä on, yllättävää kyllä, mahan kasvu! Jopa pelotellut mielialanvaihtelut on ollut suurimmalta osin hyvin hallinnassa tai poissa kuvioista ihan kokonaan. Suurimmat valittelun aiheet onkin välillä kävellessä väsyvät lonkat ja supistelut (tai liian villi vauva, joka poukkoilee ympäri mahaa), muuten asiat onkin tosi hyvin. Yritetään aina välillä käydä pienillä kävelyillä ja muutenkin jatkaa elämää entiseen malliin ja täytyy myöntää, että kyllä maistuu välillä entistä enemmän tuo ulkoilmakin.
Hmm.. hetkinen.. ei tuo nyt tainnut kovin isällistä tekstiä olla?
Uusi yritys, eli tällä hetkellä olo tuntuu hyvinkin valmiilta ja tyyneltä raskauteen ja uuden vauvan saapumiseen, tietysti tämäkin saattaa vielä muuttua etenkin kun H-hetki lähenee. Vaikea kuvitella, että muutaman viikon päästä istun täällä töissä ja vaan odotan, koska puhelin soi jos pitääkin lähteä sairaalalle... jotenkin se seesteisyys ja tyyneys nyt tuntui häviävän..
Toivottavasti kaikki menee kuitenkin hyvin ja yritän henkisesti valmentaa itseäni koitokseen ja olla tukena ja turvana, kun sen hetki koittaa. Suurin roolinihan synnytyksessä on olla naiseni tukipilarina vaikka tuleehan se olemaan kokemus itsellekin.
Loppuun lisäilen vielä parit kuvat!
Tässä ensimäinen kuva kävelyretkeltä, joka tehtiin kesällä. Saatiinkin aikaseksi yllättävän pitkä lenkki ja ainoastaan ihan loppumetreillä alkoi kuulemma tehdä vähän tiukkaa. Tässä siis viikoilla 29+5
Ollaan käyty myös uusikkolapsen kanssa paljon pyöräilemässä viimeaikoina, tai siis lapsi pyöräilee minä juoksen perässä :) Ollaan tässä meidän talon ulkopuolella verestämässä taitoja ja äitikin on päässyt kuvaan mahansa kanssa, rakastan kyllä tota mahaa ja naista niin paljon!30+6 taisi olla tässä lukemissa (eiköhän tuo korjaa jos merkkasin väärin).
Wednesday, July 28, 2010
Neuvolasta terveisiä!
Oli sellanen eilen piiiiitkästä aikaa!
Onneksi meillä on tosi kiva neuvolatäti joka puhuu hyvin englantia, että mäkin voin osallistua keskusteluun vähän tehokkaammin :)
Tosissaan niin joo, kaikki muut arvot oli tosi hyvät, paitsi lisärautaa sain, mikä nyt ei oo sinänsä kovin yllättävää. Sitäkään ei tarvii ottaa kun yksi tabletti päivässä, ainakin toistaseksi.
Sokerit oli hyvät, vaikka just ennen ku mentiin sinne niin käytiin imasemassa frappinot ja kakkupala nassuun! Verenpaineetkin oli kuulemma tosi hyvät.
Kohtukin kasvaa iloisesti keskikäyrällä ja oli 25cm korkea. Tai ilmastaanko se nyt noin? Pitkä, korkea? No joka tapauksessa! Painoakin oli tullu lisää 3kg, mikä on ihan hyvä määrä, koska oon kuitenkin liian laiska laihduttelemaan mitään ylimääräsiä pois :D
Päästiin eilen vasta kasin aikaan kotiin, kun käytiin syömässä neuvolan jälkeen ja vielä Kistassa kiertämässä. Samalla käytiin pikasesti kartottamassa vauvanvaatevalikoimaa. H&M:ssä oli yks kiva ihan perus pitkähihanen body, sellanen tummanruskea ja sitten sen kanssa vois sopia aika kivasti beiget sukat! Hihii! Halutaan kuitenki sukupuolineutraaleja sävyjä, koska ei haluta tietää kumpi täältä on tulossa. Ei vaan oikeesti kyllä oo paljon sellasia vaatteita, mitkä sopis hyvin molemmille. Aina on ympätty sitä vaaleenpunasta tai vaaleensinistä jonnekin sekaan tai sitten mikä ei oo värillä pilattu niin siinä on sitten joku glitterkukka! Höh! Mut eiköhän me sen verran löydetä, että saadaan kotiutumisvaatteet meidän pienelle.
Ainiin! Kasattiinhan me pinnasänky tossa toissapäivänä! Patja pitäis siihen käydä vielä ostamassa ja lakanatkin olis ehkä ihan kiva olla, koska ainoot mitä mulla on on vaaleensiniset muumilakanat, mut eihän ne sit tietty käy jos tuleekin pikkuprinsessa! Niih! Ja ainahan se on kiva uudet saada tai tehdä...
27+2
Onneksi meillä on tosi kiva neuvolatäti joka puhuu hyvin englantia, että mäkin voin osallistua keskusteluun vähän tehokkaammin :)
Tosissaan niin joo, kaikki muut arvot oli tosi hyvät, paitsi lisärautaa sain, mikä nyt ei oo sinänsä kovin yllättävää. Sitäkään ei tarvii ottaa kun yksi tabletti päivässä, ainakin toistaseksi.
Sokerit oli hyvät, vaikka just ennen ku mentiin sinne niin käytiin imasemassa frappinot ja kakkupala nassuun! Verenpaineetkin oli kuulemma tosi hyvät.
Kohtukin kasvaa iloisesti keskikäyrällä ja oli 25cm korkea. Tai ilmastaanko se nyt noin? Pitkä, korkea? No joka tapauksessa! Painoakin oli tullu lisää 3kg, mikä on ihan hyvä määrä, koska oon kuitenkin liian laiska laihduttelemaan mitään ylimääräsiä pois :D
Päästiin eilen vasta kasin aikaan kotiin, kun käytiin syömässä neuvolan jälkeen ja vielä Kistassa kiertämässä. Samalla käytiin pikasesti kartottamassa vauvanvaatevalikoimaa. H&M:ssä oli yks kiva ihan perus pitkähihanen body, sellanen tummanruskea ja sitten sen kanssa vois sopia aika kivasti beiget sukat! Hihii! Halutaan kuitenki sukupuolineutraaleja sävyjä, koska ei haluta tietää kumpi täältä on tulossa. Ei vaan oikeesti kyllä oo paljon sellasia vaatteita, mitkä sopis hyvin molemmille. Aina on ympätty sitä vaaleenpunasta tai vaaleensinistä jonnekin sekaan tai sitten mikä ei oo värillä pilattu niin siinä on sitten joku glitterkukka! Höh! Mut eiköhän me sen verran löydetä, että saadaan kotiutumisvaatteet meidän pienelle.
Ainiin! Kasattiinhan me pinnasänky tossa toissapäivänä! Patja pitäis siihen käydä vielä ostamassa ja lakanatkin olis ehkä ihan kiva olla, koska ainoot mitä mulla on on vaaleensiniset muumilakanat, mut eihän ne sit tietty käy jos tuleekin pikkuprinsessa! Niih! Ja ainahan se on kiva uudet saada tai tehdä...
27+2
Thursday, July 22, 2010
Ensimäiset synnytyspelot
Viime yönä ne iski. Kärsin kammottavista mahakivuista ja samalla rupesin miettimään, että miten ihmeessä mä voin taas kestää ne synnytykseen liittyvät kivut. Miten oon ihan vapaaehtosesti ja haluamalla halunnu itteni tähän tilanteeseen taas? Huh hei!
Viime kerralla synnytys oli tosiaan niin nopea, että ei ehtinyt mitään kivunlievitystä laittamaan, ainoa oli paikallispuudute kun piti leikata. Ja olin kyllä niin väsynyt siitä kivusta, vaikka kaikki kävikin nopeasti.
Nyt vaan jotenkin iski kun märkä pyyhee naamaan, että ei se ehkä tuu olemaan yhtään sen helpompi kokemus tällä kertaa, vaikka onkin ihan eri tavalla valmistunut siihen asiaan ja tätä vauvaa on yritetty ja haluttu jo pari vuotta.
26+4
Viime kerralla synnytys oli tosiaan niin nopea, että ei ehtinyt mitään kivunlievitystä laittamaan, ainoa oli paikallispuudute kun piti leikata. Ja olin kyllä niin väsynyt siitä kivusta, vaikka kaikki kävikin nopeasti.
Nyt vaan jotenkin iski kun märkä pyyhee naamaan, että ei se ehkä tuu olemaan yhtään sen helpompi kokemus tällä kertaa, vaikka onkin ihan eri tavalla valmistunut siihen asiaan ja tätä vauvaa on yritetty ja haluttu jo pari vuotta.
26+4
Tuesday, July 20, 2010
Loma on loppu
Mieheltä siis. Tänään on eka työpäivä pariin viikkoon ja on kyllä vähän turhan hiljasta ja yksinäistä kotona. Esikoinenkin lensi vielä Suomeen iskän luokse pariksi viikkoa, kunnes koulut alkaa.
Eilen oli kyllä illasta mahassa ihan selkeästi joku jumppapäivä! Ihan mieletöntä rytäkkää ja oikeen sellasia vahvoja potkuja tuli pitkin iltaa ja yötä. Löhöiltiin sohvalla miehen kanssa ja se hihitteli, kun koko sohva aina tärähti kun tuo yksi pisti ranttaliksi. Nytkin se kyllä tässä möyrii, mutta enemmän sellasta epämäärästä liikehdintää, kuin suoria potkuja. Muljahduksia niinkus.
Mutta tosiaan, on ollu kiireiset pari viikkoa, kun ollu vieraita kylässä aina tiuhaan tahtiin. Yks välipäivä oli, jolloin ei ollu ketään meillä, mutta se päivä käytettiin sitten siivoamiseen. Tän viimesen lomaviikon molemmat lapset oli täällä paikalla ja tietysti just oli ne +32 asteen helteet! Ulkoiltua tuli reippahasti ja taidettiin saada vähän brunaakin pintaan, uu jeah!
Suurimmaks osaksi oltiin ihan tässä meidän kulmilla vaan, Akalla by:ssä ja sitten sellasella nurtsikentällä. Yhtenä päivänä reissattiin rannalle ja jonain päivänä kidutettiin lapsia käymällä vähän ostoskeskuksessa. Hihihih!
Tässä meidän rantapallo viikoilta 25+4! Oli kyllä kiva rantsu, vaikka olikin kyllä aivan tupaten täynnä ihmisiä. Siinä oli sellanen pieni ravintolakin, että jos olis ollu kovin nälissään ja varoissaan niin ois voinu käydä syömässä. Me ei tosin käyty, kun kuitenkin 4 ihmisen ruokkiminen ei oo ihan niin halpaa ja oli kuiteski sapuskaa kotonakin odottamassa. Enkä tykkää totuttaa noita vanhempia lapsosia siihen, että totta kai käydään aina jossain ulkona syömässä kun kotoa poistutaan. Oon vähän tylsä mamma sillain...
26+2
Eilen oli kyllä illasta mahassa ihan selkeästi joku jumppapäivä! Ihan mieletöntä rytäkkää ja oikeen sellasia vahvoja potkuja tuli pitkin iltaa ja yötä. Löhöiltiin sohvalla miehen kanssa ja se hihitteli, kun koko sohva aina tärähti kun tuo yksi pisti ranttaliksi. Nytkin se kyllä tässä möyrii, mutta enemmän sellasta epämäärästä liikehdintää, kuin suoria potkuja. Muljahduksia niinkus.
Mutta tosiaan, on ollu kiireiset pari viikkoa, kun ollu vieraita kylässä aina tiuhaan tahtiin. Yks välipäivä oli, jolloin ei ollu ketään meillä, mutta se päivä käytettiin sitten siivoamiseen. Tän viimesen lomaviikon molemmat lapset oli täällä paikalla ja tietysti just oli ne +32 asteen helteet! Ulkoiltua tuli reippahasti ja taidettiin saada vähän brunaakin pintaan, uu jeah!
Suurimmaks osaksi oltiin ihan tässä meidän kulmilla vaan, Akalla by:ssä ja sitten sellasella nurtsikentällä. Yhtenä päivänä reissattiin rannalle ja jonain päivänä kidutettiin lapsia käymällä vähän ostoskeskuksessa. Hihihih!
26+2
Friday, July 2, 2010
Juhannus oli ja meni!
Ja mukavasti menikin! Saatiin mun lapsuudenkaveri kylään tänne viikonlopuksi ja oli kyllä tosi hauskaa. Säätkin suosi ihan hyvin, vaikka tulopäivänä pienehkö sade ripottelikin, mutta sen jälkeen oli pelkkää arskaa koko aika.
Maanantaina käytiin pienellä Tukholma sight-seeingillä ja kaveri nappasi kuvan mahastakin, samalla kun äippä ahmi Mariannetuuttia napaansa :-D
Nyt oon kyllä jotain mokannu jossain kohti, koska multa puuttuu kokonaan kuvanlisäämisnappulat täältä.. hmm.. pitää tutkia asiaa ja lisätä kuva sitten myöhemmin. :O ounou!
23+5
Noniin! Nyt on tutkittu ja hutkittu ja vaihdoin blogin osotteenkin ja kuvatkin saa siis näkymään taas :)
Tässä siis viikon takainen Juhannus-kumpu! Jotenkin tuntuu tosi pelottavalta, että ton pitäis vielä kasvaakin tästä! Iik!
24+6
Maanantaina käytiin pienellä Tukholma sight-seeingillä ja kaveri nappasi kuvan mahastakin, samalla kun äippä ahmi Mariannetuuttia napaansa :-D
Nyt oon kyllä jotain mokannu jossain kohti, koska multa puuttuu kokonaan kuvanlisäämisnappulat täältä.. hmm.. pitää tutkia asiaa ja lisätä kuva sitten myöhemmin. :O ounou!
23+5
Noniin! Nyt on tutkittu ja hutkittu ja vaihdoin blogin osotteenkin ja kuvatkin saa siis näkymään taas :)
24+6
Friday, June 18, 2010
Heillurei!
Ei mitään uutta tai ihmeellistä auringon alla. Maha kasvaa ja potkut voimistuu. Eilen oltiin ostamassa lisää teloja maalaukseen niin johan alku touhuna mahassa kaupassa. Siellä sitten seisoskeltiin hyllyjen välissä ja hihiteltiin kun koko masu vaan hytkyy kun yksi pistää ranttaliksi!
Kauhea himo alkaa olla laittaa jo vauvan huonetta kuntoon, mutta eipä vielä ole mitään mitä sinne laittaa ja ehkä vähän turhan aikasta vielä :D
21+5
Kauhea himo alkaa olla laittaa jo vauvan huonetta kuntoon, mutta eipä vielä ole mitään mitä sinne laittaa ja ehkä vähän turhan aikasta vielä :D
21+5
Sunday, June 13, 2010
Kuljetuksen kuvaa
Tossa perjantaina 11.6. raskausviikolla 20+5 nappasin itestäni tosi edustavan ja hehkeän sivuprofiilikuvan, missä näkyy masun kasvu.
Siinä se kumpu nyt kukoistaa kaikessa komeudessaan!
Siinä se kumpu nyt kukoistaa kaikessa komeudessaan!
Thursday, June 10, 2010
Heipä hei! o/
Täällä taas!
Eilen käytiin Mariuksen kanssa vähän katselemassa vaunuja. Oon tietysti tehnyt jo alustavaa tutkimusmatkaa netin kautta ja miettinyt, että millastahan kiesiä me tarvittais. Oon varmaan lukenut sata kilometriä erilaisia käyttäjäkokemuskia erinäisistä rattaista ja vaunuista, ehkä vähän liikaakin. Kuitenkin aina löytyy jostain jotain vikaa ja joku asia mikä jotakuta toista ei miellytä.
Pitkällisen pohdinnan jälkeen löysin Brio Go:t jotka rupesi miellyttämään aika paljon, lähinnä kevyytensä vuoksi. Me kuitenkin tullaan varmasti matkustelemaan paljon ja vaunut pitää saada lentokoneeseen tai laivaan mukaan. Lueskeltuani Brioista törmäsin Bugaboon vaunuihin. Ovat ominaisuuksiltaan suht samanlaiset, mutta noihin Bugeihin saa talvirenkaat ja kaks eri tapaa laittaa ne kasaan.
Molempia käytiin eilen kokeilemassa liikkeessä ja oli kyllä vähän sormi suussa, että mites nyt. Kumpi vai kampi! Briojen hyvä puoli on se, että vaunukoppa on aika paljon korkeammalla, kun noissa Bugeissa. Vaikka oonkin tällanen pätkä, niin kyllähän se aina on selälle helpompi jos ei tarvii niin paljon kumartaa. Bugeissa taas istumaosan saa ihan vaakatasoon, tosin se on erimallinenkin, kuin noissa Brioissa. Kaikesta huolimatta päädyttiin nyt sitten kuitenkin Bugaboon Cameleoneihin. Ite olin vähän kahden vaiheilla, mutta hintaeroa ei juurikaan näille tullut ja mies tykästyi Bugeihin joten sellasia lähdetään nyt sitten metsästämään.
Tällaset ne on. Tässä kuvassa ei oo tavarakoria kiinni tuolla rungossa, mutta tottahan toki siihen sellanenkin tulee. Se mikä on meidän kannalta mukavaa, on että vaunukoppa on fleecevuorattu. Talvivauveli tulossa niin toppauksia on hyvä olla.
Värin puolesta minä ainakin haaveilen, että jos nää saisi beigenä. Joko kokonaan tai sitten esim. osa harmaana tms. Jotain sukupuolineutraalia joka tapauksessa, mutta oon jotenkin ihastunut tohon beigeen tässä viime vuosina.
20+4
Eilen käytiin Mariuksen kanssa vähän katselemassa vaunuja. Oon tietysti tehnyt jo alustavaa tutkimusmatkaa netin kautta ja miettinyt, että millastahan kiesiä me tarvittais. Oon varmaan lukenut sata kilometriä erilaisia käyttäjäkokemuskia erinäisistä rattaista ja vaunuista, ehkä vähän liikaakin. Kuitenkin aina löytyy jostain jotain vikaa ja joku asia mikä jotakuta toista ei miellytä.
Pitkällisen pohdinnan jälkeen löysin Brio Go:t jotka rupesi miellyttämään aika paljon, lähinnä kevyytensä vuoksi. Me kuitenkin tullaan varmasti matkustelemaan paljon ja vaunut pitää saada lentokoneeseen tai laivaan mukaan. Lueskeltuani Brioista törmäsin Bugaboon vaunuihin. Ovat ominaisuuksiltaan suht samanlaiset, mutta noihin Bugeihin saa talvirenkaat ja kaks eri tapaa laittaa ne kasaan.
Molempia käytiin eilen kokeilemassa liikkeessä ja oli kyllä vähän sormi suussa, että mites nyt. Kumpi vai kampi! Briojen hyvä puoli on se, että vaunukoppa on aika paljon korkeammalla, kun noissa Bugeissa. Vaikka oonkin tällanen pätkä, niin kyllähän se aina on selälle helpompi jos ei tarvii niin paljon kumartaa. Bugeissa taas istumaosan saa ihan vaakatasoon, tosin se on erimallinenkin, kuin noissa Brioissa. Kaikesta huolimatta päädyttiin nyt sitten kuitenkin Bugaboon Cameleoneihin. Ite olin vähän kahden vaiheilla, mutta hintaeroa ei juurikaan näille tullut ja mies tykästyi Bugeihin joten sellasia lähdetään nyt sitten metsästämään.
Tällaset ne on. Tässä kuvassa ei oo tavarakoria kiinni tuolla rungossa, mutta tottahan toki siihen sellanenkin tulee. Se mikä on meidän kannalta mukavaa, on että vaunukoppa on fleecevuorattu. Talvivauveli tulossa niin toppauksia on hyvä olla.
Värin puolesta minä ainakin haaveilen, että jos nää saisi beigenä. Joko kokonaan tai sitten esim. osa harmaana tms. Jotain sukupuolineutraalia joka tapauksessa, mutta oon jotenkin ihastunut tohon beigeen tässä viime vuosina.
20+4
Tuesday, June 8, 2010
Ultra!!
Oli eilen! hahahaa!
Eilen siis seikkailimme Karolinska Sjukhusetiin jonnekin kellarikerrokseen ja sieltähän se naistenklinikka sitten löytyikin. Aika paljon jännitti ja hermotutti ja hymyilytti ja epäilytti ennen ultrausta. Kaikki oli kuitenkin normaalisti ja siellähän se pieni nupukka kipristeli varpaitaan ja koitti polskia ultralaitetta karkuun.
Laskettuaika humahti kertaheitolla pari viikkoa aikasemmaksi, eli on nyt 23.10.2010 arvioitu saapumisaika. Sehän merkitsee sitä, että nyt ollaankin jo viikoilla 20+2 sen arvioidun 18 mukaan. Eli ohops, puoliväli onkin jo poksunut! hip hip huraa! Mutta kyllä mä niin epäilinkin tän mahan koon perusteella, kauhia outokumpu kohonnut tähän keskivartalon paikkeille! Vois siitäkin ottaa ehkä nyt kuvan lähiaikoina.
Tässä kuitenkin komia sivuprofiilikuva meidän pienestä masuasukista! Sukupuolta ei tiedetä eikä halutakaan tietää, ennenkuin pieni on ulkoistunut yksiöstään. Oli kyllä aika ihanaa nähdä se vauveli siellä ruudulla. Multa meni ihan ohi mitä se kätilö selitteli, jotain mittatuloksia varmaan. Sen verran jossain välissä huomasin, että reisiluun yks mitattu pituus oli 3,29cm, mutta eipä tuo mulle sano mitään :D
Nupukka 20+2
Eilen siis seikkailimme Karolinska Sjukhusetiin jonnekin kellarikerrokseen ja sieltähän se naistenklinikka sitten löytyikin. Aika paljon jännitti ja hermotutti ja hymyilytti ja epäilytti ennen ultrausta. Kaikki oli kuitenkin normaalisti ja siellähän se pieni nupukka kipristeli varpaitaan ja koitti polskia ultralaitetta karkuun.
Laskettuaika humahti kertaheitolla pari viikkoa aikasemmaksi, eli on nyt 23.10.2010 arvioitu saapumisaika. Sehän merkitsee sitä, että nyt ollaankin jo viikoilla 20+2 sen arvioidun 18 mukaan. Eli ohops, puoliväli onkin jo poksunut! hip hip huraa! Mutta kyllä mä niin epäilinkin tän mahan koon perusteella, kauhia outokumpu kohonnut tähän keskivartalon paikkeille! Vois siitäkin ottaa ehkä nyt kuvan lähiaikoina.
Tässä kuitenkin komia sivuprofiilikuva meidän pienestä masuasukista! Sukupuolta ei tiedetä eikä halutakaan tietää, ennenkuin pieni on ulkoistunut yksiöstään. Oli kyllä aika ihanaa nähdä se vauveli siellä ruudulla. Multa meni ihan ohi mitä se kätilö selitteli, jotain mittatuloksia varmaan. Sen verran jossain välissä huomasin, että reisiluun yks mitattu pituus oli 3,29cm, mutta eipä tuo mulle sano mitään :D
Nupukka 20+2
Monday, May 31, 2010
Tavaran mietintää
Varustelua siis!
Millaiset rattaat? Minkälainen sänky? Hoitopöytä vai ei? Nämä on tietty kovasti mielessä, kun kaikki pitää taas hankkia.
Tämä olis aivan ihana kokonaisuus, jos saisi ihan vapaasti valita.
Hoitopöydän tarpeellisuudesta en oo ihan niin vakuuttunut, ainakin viimeksi sellasta ei tullut käytettyä juuri ollenkaan ja musta on jotenkin tosi hankala se tila, mikä jää siihen hoitopöydän alle. Ei siihen pääse jotenkin käsiksi mitenkään helposti.
Rattaat on sitten sellanen murheen kryyni, että! Vaunuja en varmaan tahdo, koska ne jää kuitenkin käyttämättä niin pian ja vie tilaa sitten se koppaosa siihen. Rattaat ja siihen sitten sellanen pehmeekoppa. Niiden pitäis kuitenkin olla kapeet, että mahtuu pienistä tiloista menemään, kevyet, että jaksan niitä työnnellä ja hyvät renkaat talveksi, että pääsee sohjossa eteenpäin. Täälläpäin kun ei paljon teitä aurailla ellei oo ihan pakko ja sillonkin se on vähän juosten kustua.
Kovasti oon koittanu lukea käyttäjäkokemuksia, mutta tuntuu etten oo paljoo viisastunut. Kerran ollaan käyty työntelemässä kaupassa rattaita, mutta ei tultu paljon viisaammiksi. Paremmalla ajalla sitten uudestaan.
Millaiset rattaat? Minkälainen sänky? Hoitopöytä vai ei? Nämä on tietty kovasti mielessä, kun kaikki pitää taas hankkia.
Tämä olis aivan ihana kokonaisuus, jos saisi ihan vapaasti valita.
Hoitopöydän tarpeellisuudesta en oo ihan niin vakuuttunut, ainakin viimeksi sellasta ei tullut käytettyä juuri ollenkaan ja musta on jotenkin tosi hankala se tila, mikä jää siihen hoitopöydän alle. Ei siihen pääse jotenkin käsiksi mitenkään helposti.
Rattaat on sitten sellanen murheen kryyni, että! Vaunuja en varmaan tahdo, koska ne jää kuitenkin käyttämättä niin pian ja vie tilaa sitten se koppaosa siihen. Rattaat ja siihen sitten sellanen pehmeekoppa. Niiden pitäis kuitenkin olla kapeet, että mahtuu pienistä tiloista menemään, kevyet, että jaksan niitä työnnellä ja hyvät renkaat talveksi, että pääsee sohjossa eteenpäin. Täälläpäin kun ei paljon teitä aurailla ellei oo ihan pakko ja sillonkin se on vähän juosten kustua.
Kovasti oon koittanu lukea käyttäjäkokemuksia, mutta tuntuu etten oo paljoo viisastunut. Kerran ollaan käyty työntelemässä kaupassa rattaita, mutta ei tultu paljon viisaammiksi. Paremmalla ajalla sitten uudestaan.
Saturday, May 29, 2010
Muks maks!
Tänään heräsin ihan yllättäen ja aivan virkeenä. Ihmettelin sitä hetken, että kuinkahan mies nukkuu vielä? No kyllä se kohta herää. Tätä pidemmälle en ajatuksissa päässyt, kun sitten rupesi tuntumaan ihan älyttömän vahvoja muksahduksia mahalla! Siis sellaisa mitkä oikeen näkykin ulospäin. Hetken aikaa hihittelin siinä itsekseni ja sitten rupesin tökkimään miestä hereille ja ihmettelin, että miten se nyt ei nouse. No sitten otin vaan herran käden ja siirsin mahan päälle ja vähän se äijäkin simmujansa raotteli, sanoi että "Hui!", tunsi siis potkun, ja sitten nukahti samantien uudestaan. Kerrottakoon miehelle, että tunsit kyllä muutaman enemmänkin, vaikka et ollukaan hereillä enää :D
Siitä sitten hetken pyöriskeltyäni hiippailin vessaan ja mietin ylösnousemista, mutta ajattelin vielä hetken nauttia sängynlämmöstä ja vilkasin samalla kelloa, 5:12! No ilmankos ei mies meinannu herätä. Enkä mä ollenkaan tajunnu, että riuhdon toista täysin epäinhimillisiin aikoihin hereille, että hyvää lauantaita vaan kultsi!
Siitä sitten hetken pyöriskeltyäni hiippailin vessaan ja mietin ylösnousemista, mutta ajattelin vielä hetken nauttia sängynlämmöstä ja vilkasin samalla kelloa, 5:12! No ilmankos ei mies meinannu herätä. Enkä mä ollenkaan tajunnu, että riuhdon toista täysin epäinhimillisiin aikoihin hereille, että hyvää lauantaita vaan kultsi!
Sunday, May 23, 2010
Laiskaa bloggausta kun mitään ei oikeen tapahdu!
Niinpä niin!
Kerran oltiin neuvolassa tässä välissä, mutta ei sielläkään tehty mitään jännää. Verenpaineet oli hyvät ja kaikki muutenkin hyvin. Tosin siellä kävi ilmi, että painoa oli enää vähän päälle 53kg, eli melkeen 10kg tippunu tässä! Aika paljon kyllä. Ilmankos ei meinaa sormus pysyä sormessa ja farkut lörpsöttää pepusta. :D
Nyt on tässä viikon parin aikana alkanut tuntumaan masuasukin liikkeetkin aina välillä. Tuntuu sellasia muksahduksia mahan sisällä. Aika hauskaa kyllä, täytyy myöntää. Harmittaa vaan, ettei ne vielä tunnu ulos päin.
Muutenkin olo on kyllä kohentunut nyt huomattavasti. Pitkäänhän mulla oli näköjään vaivannut närästys, koska se oli polttanut mun ruokatorven ihan karrelle, niin sanotusti, ja en pystyny sitten oikeen mitään syömään. Nyt taas pystyy ja sen kyllä huomaa! Maittaa mammalle liha ja perunat oikeen hyvin. Namnam.
Kurkkutulehduskin sattui samaan aikaan ton närästyksen kanssa, mutta nyt sekin tuntuu olemaan hälvenemään päin, mikä on ihan suotavaa kyllä.
Esikoisellekin on kerrottu, että tulee pikkusisko/veli ens talvena. Aluksi ei oikeen osannu reagoida asiaan mitenkään, kun eihän sitä nähny mihinkään, mutta nyt kun mahakin alkaa pömpsöttämään niin on innostunutki asiasta. Aika järkyttyny oli kyllä kun kuuli miten pitkä aika kestää ennenku pikkukakkonen on "valmis". Nythän tuo reipas nuorimies lähtee Suomeen yli kuukaudeksi, niin katotaanpa sitten miten iso maha äiskälle on kasvanu sillä välin! Hahaa!
Vähän stressaa, kun pitää taas hankkia niin paljon kaikkea tavaraa tälle uudelle. Lähinnä siis sänky ja rattaat on ne isoimmat. Rattaat etenkin huolettaa, kun haluisin kerralla sellaset, että niitä vois käyttää hyvin kesällä ja talvella ja ettei ne olis kuitenkaan ihan mitkään taisteluvaunut jotka ei mahu ovista sisään eikä mistään. Argh! Ehkä käydään kesällä kiertelemässä ja kattelemassa. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan.
Kerran oltiin neuvolassa tässä välissä, mutta ei sielläkään tehty mitään jännää. Verenpaineet oli hyvät ja kaikki muutenkin hyvin. Tosin siellä kävi ilmi, että painoa oli enää vähän päälle 53kg, eli melkeen 10kg tippunu tässä! Aika paljon kyllä. Ilmankos ei meinaa sormus pysyä sormessa ja farkut lörpsöttää pepusta. :D
Nyt on tässä viikon parin aikana alkanut tuntumaan masuasukin liikkeetkin aina välillä. Tuntuu sellasia muksahduksia mahan sisällä. Aika hauskaa kyllä, täytyy myöntää. Harmittaa vaan, ettei ne vielä tunnu ulos päin.
Muutenkin olo on kyllä kohentunut nyt huomattavasti. Pitkäänhän mulla oli näköjään vaivannut närästys, koska se oli polttanut mun ruokatorven ihan karrelle, niin sanotusti, ja en pystyny sitten oikeen mitään syömään. Nyt taas pystyy ja sen kyllä huomaa! Maittaa mammalle liha ja perunat oikeen hyvin. Namnam.
Kurkkutulehduskin sattui samaan aikaan ton närästyksen kanssa, mutta nyt sekin tuntuu olemaan hälvenemään päin, mikä on ihan suotavaa kyllä.
Esikoisellekin on kerrottu, että tulee pikkusisko/veli ens talvena. Aluksi ei oikeen osannu reagoida asiaan mitenkään, kun eihän sitä nähny mihinkään, mutta nyt kun mahakin alkaa pömpsöttämään niin on innostunutki asiasta. Aika järkyttyny oli kyllä kun kuuli miten pitkä aika kestää ennenku pikkukakkonen on "valmis". Nythän tuo reipas nuorimies lähtee Suomeen yli kuukaudeksi, niin katotaanpa sitten miten iso maha äiskälle on kasvanu sillä välin! Hahaa!
Vähän stressaa, kun pitää taas hankkia niin paljon kaikkea tavaraa tälle uudelle. Lähinnä siis sänky ja rattaat on ne isoimmat. Rattaat etenkin huolettaa, kun haluisin kerralla sellaset, että niitä vois käyttää hyvin kesällä ja talvella ja ettei ne olis kuitenkaan ihan mitkään taisteluvaunut jotka ei mahu ovista sisään eikä mistään. Argh! Ehkä käydään kesällä kiertelemässä ja kattelemassa. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan.
Thursday, March 25, 2010
Ensimäinen neuvola käynti
9+2
Eka neuvola käynti siis takana päin. Kätilö jonka kanssa juteltiin oli tosi mukava ja puhui onneksi hyvää englantia. Hyvällä huumorilla oltiin siis liikentessä.
Harmiksi tosin täällä ei vielä näin aikaisin kuunnella sydänääniä tai mitään muutakaan, koska ei uskota, että ne kuuluisi. Kyllä saattaa kuulua, ihan vaan tiedoksesi Ruotsi!
Seuraava aika varattiinkin sitten kuukauden päähän, mikä on käsittääkseni se aika, jolloin ultraillaan sitten. Tai no viikon 18 tienoilla tämä tapahtuu ja sydänäänet myös, jos asian oikein ymmärsin.
Saatiin muutama lappunenkin mukaan, lähinnä syömisestä ja sitten raskauden ajan seuloista jos sellaista tarvitsee. Toistaseksi en vielä siitä ruoka lappusesta bongannut mitään, että mitä ei sais syödä ja mitä saa, mikä on vähän omituista. Oli vaan ihan järjetön vuori ruokaa mikä pitäis mahduttaa! Vähintään 6 palaa leipää päivässä ja 2-3 lämmintä ateriaa! Huh huh! Taitais olla aika tuhdissa kunnossa loppumetreillä jos kaiken ton söis.
Kaiken kaikkiaan kyllä ihan positiivinen kokemus, kun en siltä kovin kummosia odottanut. Ehkä jos on rahaa voitais käydä yksityisellä ultrassa ja kattomassa jos sydänäänet löytyis :)
Eka neuvola käynti siis takana päin. Kätilö jonka kanssa juteltiin oli tosi mukava ja puhui onneksi hyvää englantia. Hyvällä huumorilla oltiin siis liikentessä.
Harmiksi tosin täällä ei vielä näin aikaisin kuunnella sydänääniä tai mitään muutakaan, koska ei uskota, että ne kuuluisi. Kyllä saattaa kuulua, ihan vaan tiedoksesi Ruotsi!
Seuraava aika varattiinkin sitten kuukauden päähän, mikä on käsittääkseni se aika, jolloin ultraillaan sitten. Tai no viikon 18 tienoilla tämä tapahtuu ja sydänäänet myös, jos asian oikein ymmärsin.
Saatiin muutama lappunenkin mukaan, lähinnä syömisestä ja sitten raskauden ajan seuloista jos sellaista tarvitsee. Toistaseksi en vielä siitä ruoka lappusesta bongannut mitään, että mitä ei sais syödä ja mitä saa, mikä on vähän omituista. Oli vaan ihan järjetön vuori ruokaa mikä pitäis mahduttaa! Vähintään 6 palaa leipää päivässä ja 2-3 lämmintä ateriaa! Huh huh! Taitais olla aika tuhdissa kunnossa loppumetreillä jos kaiken ton söis.
Kaiken kaikkiaan kyllä ihan positiivinen kokemus, kun en siltä kovin kummosia odottanut. Ehkä jos on rahaa voitais käydä yksityisellä ultrassa ja kattomassa jos sydänäänet löytyis :)
Subscribe to:
Posts (Atom)