Vähän on vääntöä lelliprinsessan kanssa tällä hetkellä, kun eiiiiii haluuu syödä puuroa! Ei taho!! Mutta ilkee äiti ei tarjoo muuta. Useammatkin itku-potku-raivarit on jo syöttötuolissa vedelty.
Aina muutama lusikallinen katoaa suuhun, kun ne vaan tuikkaan sinne. Toisinaan taas onnistuu ihan hyvin, mutta sitten on pakko iskeä ne kourat siihen puurolusikkaan ja äiskä nyt vaan on niin mulkku, ettei salli sitäkään.
Alkaa hiukka kiristää jo itelläänkin, mutta onneksi tuo rupee näyttää niin väsyneeltä, että kyllä sen kohta on pakko sipahtaa ja sitten palkitsen itteni teellä ja sämpylöillä.
Mistä sitten äkillinen jyrkkyys? Noh, näin eilen niin malliesimerkin siitä, mitä käy jos lapselle ei ikinä sanota ei. Inttää, inttää, inttää vaan ja lopulta äiti suostuu. Se ei riitä vastaukseksi, että äiti sanoo "Ei". Eihän se ollu sitä mitä lapsi halus kuulla, ei laisinkaan! Ja mistä tämmönen nyt johtuu, kun yleensä hän kyllä saa tahtonsa läpi ihan heti?! Voi sitä äitissä roikkumisen ja monkumisen määrää! Ei kiitos!
On meillä kyllä hyviäkin juttuja tapahtunut! Siiri on ruvennut sanomaan "pappa", mikä tietysti isiä riemastuttaa. Myös jonkin sortin "Hei" tulee, liekkö vahinko vai ei ja hetken kadoksissa ollut "nam nam nam" on myös palannut kuvioihin.
Kävelemistä halutaan harjotella ihan jatkuvasti. Selkä väärällä mennään olkkarista keittiöön, sitten eteiseen ja sieltä isovelin huoneen kautta takaisin olkkariin. Ostettiin Siirille ihan ihka omat kengätkin Ahvenanmaan reissulta. Vaaleenpunaset varsitarralenkkarit! Olivat alessa mokomat niin eihän höppänävanhemmat nyt voinu olla ostamatta. Samalla reissulla ostettiin tytölle kanssa oma nukke! Se oli isin ostos kyllä :-D
Tässä tepastellaan laivan ikkunalla, uusissa kengissä tietysti. Matkalla Ålandiasta kotia kohti.
No comments:
Post a Comment