Kiinnittymistä

Eilen oli taas barnmorska. Kaikki arvot kohillaan jne, painoa tullut arvioilta kilo lisää, nyt mennään siis about 61kg:ssa.
Vauva oli taas tismalleen samassa asennossa, kuin muillakin kerroilla, eli pää alaspäin ja peppu vasenta kylkeä kohden ja jalat törröttää tuolta oikeesta kyljestä.

Hyviä uutisia oli myös se, että veitikka on nyt kiinnittynyt oikeaoppisesti naama alaspäin! Jipii! Ei siis tarvi ainakaan perätilasta huolehtia.
Seuraava neuvola-aika on varattuna taas parin viikon päähän ja en muista oliko se nyt ens kerralla vai siitä seuraavalla, kun siellä viihdytäänkin arviolta 45min ja käydään läpi meidän (tai no mun) toiveita synnytyksestä ja sen sellasta. Tulee varmasti ihan tarpeeseen, edellisestä kun ei mitkään kauheen positiiviset mielikuvat jäänyt.
Oonkin jo jonkin verran koittanu pohtia, että mitähän sitä synnytykseltään haluaisi, noin niinkun mihin muut ihmiset voi vaikuttaa. Varmasti ensimäinen asia minkä sanon, on mukava henkilökunta, kiitos! Viime kerran hapannaamoista ei jäänyt kauheen kivat muistot. Jotenkin minkä vaan jaksaa läpi, jos on ihmisiä auttamassa, jotka on mukavia.
Kivunlievityksen suhteen ei oo mitkään kauhean korkeat tavoitteet, kun sellasta ei ehditty antaa viime kerrallakaan, en siis tiedä mistä oon jäänyt paitsi. Epiduraalia en tiedä haluisinko muutenkaan, ellei nyt sitten jostain syystä ole tosi pitkä synnytys, mutta joku kohdunseutuman puudutus oli joskus jossain mainittu? Siihen vois vähän perehtyä. Ilokaasut sai viimeksi ainoastaan voimaan tosi pahoin eikä sitä todellakaan ollut aikaa opetella käyttämään, siinä vaiheessa kun kaasuihin pääsi käsiksi niin olikin jo pää puskemassa ulos.
Mietiskelin tässä muutenkin, että mitähän muistan edellisestä synnytyksestä ja ikävä kyllä päällimäiset muistikuvat on ankara väsymys, että en vaan jaksa ja se, kuinka vihaisia kaikki oli mulle siinä vaiheessa, kun ensimäisen kerran sain vauvani nähdä, että mulla on rintaliivit päällä! No, tällä kertaa pyydän, että jättävät tollaset asiat huomauttelematta, vaikka nyt unohtuiskin siinä tohinassa ne rinarit sinne paitulin alle, ei ehkä ollu ihan päällimäisenä mielessä.
Nojoo, toivottavasti tällä kertaa vois saada hyvän kokemuksen tästä. Jotenkin kaikki meni vaan niin penkin alle viime kerralla, eikä asiaan auttanu laisinkaan se, että suoraan sairaalasta lähdettiinkin ex-anoppilaan viettämään ihanat 3kk. Nyt on varmaan ihan eri tunnelma, kun tietää, että pääsee omaan kotiin lepäämään. Tosin harmittaa kyllä aika paljon se, että esim. oma perhe ei näe pientä, kun vasta sitten joskus myöhemmin. Voin vaan kuvitella mitkä vesiputoukset tostakin asiasta aukenee, kun synnytyshormonit rupeaa laskemaan! Innolla sitä odotellen..

Muuten onkin mennyt oikeestaan taas hyvin. Vauva jaksaa vieläkin myllertää välillä ihan kauheaa menoa tuolla mahassa. Maha näyttääkin välistä ihan pöljältä, kun tuo on tuollanen kylkipöpö niin toinen puoli mahasta on ihan koholla ja toisella puolella ei törrötä kun kantapäät kyljestä :D

Elli + nupukka 36+3

Kuukausi vielä

Sitten olis laskettuaika! Hieman ehkä pelottaa jo..

Eipä tässä oikeestaan mitään ihmeitä kuulu. Samanlaista päivästä toiseen. Kävely alkaa kyllä jo sattua aika paljon ja vaikka suurin osa ajasta menee metrossa istuessa, kun käy hakemassa esikoista koulusta, niin on aika poikki ja kivasti supisteleekin sitten.
Onneksi ihana mies hoitaa noi koulukuljetukset nyt melkeen joka päivä <3 Vaikka toisaalta vois tehdä ihan hyvääkin vähän koittaa liikkua enemmän, mutta on vaan sitten ne illat niin tuskasia kun nivusia kolottaa ja lonkat vaan poksuu.

Taitaa muuten taas olla hikka vauvalla, tollasta tasasta tutinaa havaittavissa tuolta masusta.

Tässä kuva tältä päivältä, 35+4 ! On muuten samat vaatteet tässä kuvassa, kuin siinä mikä on viikoilta 20+5. Hihi, vielä ne mahtuu päälle. Tosin ei oo enää kovin mukavat pitkiä aikoja käyttää nuo farkut, on alkanu lantion luut levenemään siihen malliin, että vähän niinku ahistas istua noiden kanssa.

Flunssa

Jo vain, se on löytänyt tiensä tännekin. Höh. Ei onneksi kovin pahana ainakaan vielä vaikka viime yö oli kyllä ihan kauhia. Alaselkää poksuu ja sattuu, kun koittaa kääntää kylkeä ja nivuset huutaa hoosiannaa eikä tukkonen nenä auttanu nukkumiseen ollenkaan.
Käveleminen on vieläkin aika kivuliasta, mutta alkaa jo helpottelemaan pikku hiljaa.

Eilen oli taas neuvola, tosin hyvin pikainen sellanen heti aamusta. Verenpaineet oli edelleen hyvässä kunnossa ja vauvan sydänäänetkin kuului reippaana. Saatiinpa pari potkuakia anturiin aikaseksi. Kohdun koko oli n.33cm eli hypättiin keskikäyrästä ihan ihan pikkasen yli, mutta tasasen hyvin kasvaa.
Punnitsin vielä itteni ennen lähtöä, tosin oli talvisaappaat ja takki päällä, mutta arvioin painon olevan nyt siinä 60kg tietämillä. Seuraava neuvola onkin jo parin viikon päästä.

Tässä vielä pötsikuvaa viikoilta 32+5. Aika muhkea jo, etten sanoisi.. ja ihanat kotiverkkarit jalassa tietty :D

34+4

Syyskuu jo!

Siis mihin tää aika menee?! Apua!

Heti alkuunsa kiitoksia miehelle ihanasta postista ja kuvien päivittelystä :)

Mulle alkaa iskemään kauhia stressi siitä, että miten ihmeessä saadaan kaikki tehtyä ennenkuin vauva tulee ja tarvittavat ostettua ja laskut maksettua ja ja ja...! Noh, sitten totesin, että tosiaan ainoa asia mikä olis hyvä ostaa on patja pinnikseen, mutta kyllähän siihen voi kasata vaikka ylimääräsiä täkkejä siihen sänkyyn jos hätä tulee. Vaunujakaan ei vielä ole, mutta eipä sitä ensimäisinä päivinä niin pitkiä aikoja ulkoillakaan. Vaippojakin saa tosta lähi-Icasta ja muuta vastaavaa, ainoa mitä puuttuu on vaatteet, mutta nekin pitäis olla Suomesta tänne matkalla. Kyllä noilla parilla bodylla ja muulla nyt aina sen verta pärjää :D ingen hätä!

Joinain päivinä ahistaa jo tämä maha aika paljon. Kiukuttaa oikein, kun vauva vaan kiemurtaa ja myllertää ja puskee kantapäätä mahanahan läpi minkä kerkeää. Tosin aika usein nämä tällaset maha-ahdistukset johtuukin loppujen lopuksi siitä, että raudan syönti tekee tehtävänsä ja saa mahan ihan sekaisin.
Oon myös ikäväkseni huomannut ihan yleistä ärhäköitymistä ja sitä, että tiuskasen ihan ilman mitään syytä. Se vaan tulee ulos ja sekuntti sen jälkeen harmittaa ja kaduttaa ja hävettää. Onneksi mulla on varmaan maailman kärsivällisin mies joka vaan ystävällisesti toteaa, että ei sitä nyt noin rumasti ehkä tarviis sanoa. Ja mikä kaikista hirveintä suutun itse ihan järjettömästi jos joku muu kehtaa tiuskasta tai edes etäisesti näyttää olevansa huonolla tuulella :D Siis ou nou, sehän on mun yksinoikeus!

Muuten meillä menee kyllä vieläkin onneksi tosi hyvin. Rakkautta on ilmassa ja esikkokin on ihan innoissaan vauvasta ja kyselee jatkuvasti tuntuuko mahassa mitään. Molemmat miehet pitää myös huolen siitä, että syön sen päivittäisin rautani, aikas suloista.

33+2

Ensimäinen isän kirjoitus blogiin...

Ensimäinen postaus ja vaikka olisikin edes jonkunlainen kuva siitä, mitä kirjottaisin, niin olo on jo valmiiksi ihan eksynyt!

Käytän siis tehokkaasti ainaa töissä.. Noh, Olimme noin viikko sitten taas barnmorskalla (neuvolassa siis) ja on kyllä mukava nainen. Tosi helppo jutella, nauraa ja vitsailla, tunnelma on rento ja avoin.
Äidillä ja lapsella oli taas kaikki hyvin, masuasukki kasvaa tasaisesti ja ihan hitusen keskikäyrän alapuolella.

No se siitä, yritetään siirtyä nyt näihin isällisiin puoliin asioista.

Kotona on asiat todella hyvin, siis todella hyvin. Joskus pelottaa, että onkohan tämä vaan tyyntä myrskyn edellä vai ei, mutta toisaalta laskettuaika lähenee joten eiköhän sitä edes pieni myrskynpuuska saada sitten aikaseksi, mahdollisesti.
Joka tapauksessa raskastun aina vain enemmän ja enemmän tähän ihanaan naiseeni ja jokin raskaudessa tekee hänestä entistäkin kauniimman. Välillä tuntuu omituiselta, että kuinka näiden vuosien jälkeen edelleen voi huomata rakastuvansa aina vain enemmän ja enemmän.
Toistaiseksi suurin muutos meidän elämässä on, yllättävää kyllä, mahan kasvu! Jopa pelotellut mielialanvaihtelut on ollut suurimmalta osin hyvin hallinnassa tai poissa kuvioista ihan kokonaan. Suurimmat valittelun aiheet onkin välillä kävellessä väsyvät lonkat ja supistelut (tai liian villi vauva, joka poukkoilee ympäri mahaa), muuten asiat onkin tosi hyvin. Yritetään aina välillä käydä pienillä kävelyillä ja muutenkin jatkaa elämää entiseen malliin ja täytyy myöntää, että kyllä maistuu välillä entistä enemmän tuo ulkoilmakin.

Hmm.. hetkinen.. ei tuo nyt tainnut kovin isällistä tekstiä olla?
Uusi yritys, eli tällä hetkellä olo tuntuu hyvinkin valmiilta ja tyyneltä raskauteen ja uuden vauvan saapumiseen, tietysti tämäkin saattaa vielä muuttua etenkin kun H-hetki lähenee. Vaikea kuvitella, että muutaman viikon päästä istun täällä töissä ja vaan odotan, koska puhelin soi jos pitääkin lähteä sairaalalle... jotenkin se seesteisyys ja tyyneys nyt tuntui häviävän..
Toivottavasti kaikki menee kuitenkin hyvin ja yritän henkisesti valmentaa itseäni koitokseen ja olla tukena ja turvana, kun sen hetki koittaa. Suurin roolinihan synnytyksessä on olla naiseni tukipilarina vaikka tuleehan se olemaan kokemus itsellekin.

Loppuun lisäilen vielä parit kuvat!

Tässä ensimäinen kuva kävelyretkeltä, joka tehtiin kesällä. Saatiinkin aikaseksi yllättävän pitkä lenkki ja ainoastaan ihan loppumetreillä alkoi kuulemma tehdä vähän tiukkaa. Tässä siis viikoilla 29+5

Ollaan käyty myös uusikkolapsen kanssa paljon pyöräilemässä viimeaikoina, tai siis lapsi pyöräilee minä juoksen perässä :) Ollaan tässä meidän talon ulkopuolella verestämässä taitoja ja äitikin on päässyt kuvaan mahansa kanssa, rakastan kyllä tota mahaa ja naista niin paljon!
30+6 taisi olla tässä lukemissa (eiköhän tuo korjaa jos merkkasin väärin).